Olipa eilisiltana kiinnostava keskustelu Voimala-ohjelmassa! Ilkka Wiio, Antti Nylén, Mari Teinilä ja Pekka Yrjänä Hiltunen keskustelivat kirkon tilasta alkaen Koivuniemen lahkosta ja päätyen ihmettelemään, milloin kirkon maallikkointelligentsia nousee julkisuuteen keskustelemaan.

Ohjelmassa oli niin monta innostavaa ajatusta, etteivät kaikki painuneet heti muistiin. Pitäisiköhän katsoa se uudelleen Areenasta? Ihmeteltiin mm. uskonnollisen lukutaidon puutteellisuutta niin tavallisten ihmisten kuin median edustajienkin parissa. Se vähä tieto, mitä on, on perin pinnallista, usein jopa virheellistä.

Arvostan ja ihailen Antti Nylénin kirkkaita, pohdittuja mielipiteitä ja selkeyttä. Olen vastikään aloittanut hänen kirjansa Vihan ja katkeruuden esseitä lukemisen, ja sekin vaikuttaa todella kiinnostavalta. Toinenkin kirjansa odottaa pinossa vuoroaan. 

Ilkka Wiio kertoi omasta taustastaan. Hänkään ei sortunut muita moittimaan vaan kiihkottomasti kertoi, miten oli joutunut mukaan Koivuniemen lahkoon ja mikä oli pitänyt siinä kiinni.  Keskustelussa pohdittiin myös karismaattisuutta ilmiönä Suomen kirkossa - millaista se oikeastaan on, ja mikä on sen merkitys.  Mari Teinilän pointti vähän jäi ihmetyttämään. Hän kritisoi urkujen käyttöä jumalanpalveluksissa. Hmm. Pekka Y. Hiltusella oli monia hyviä ajatuksia - nyt en vain saa muististani niitä kiinni. 

Sattui silmiini myös viimeisimmästä Sana-lehdestä Suomen Amnestyn puheenjohtajan haastattelu, jossa tämä kertoi tulevansa nyt ulos kaapista kristillisyytensä suhteen: hän käy kirkossa ja opettaa lapsilleen iltarukouksen, vaikka se ei hänen viiteryhmässään ole nykyisin ollenkaan muodikasta. Hän mietti, voisiko tunnustaa myös rukoilevansa... Jippii, lisää tällaisia ihmisiä esiin ja kunnon älyllistä keskustelua ainaisen naispappeus- ja homokysymysjankkaamisen sijaan. Kirkolla lienee keskeisempääkin sanomaa kerrottavanaan!

Ja kuinka ollakaan, Jukka Tolonen kertoo päivän lehdessä soitelleensa vankilassa virsiä ja niiden kautta vaikuttuneensa ja löytäneensä uuden alun elämälleen.  

Uskontoja sivuavat asiat pulpahtelevat esiin siellä täällä: ensin kirjallisuudessa ja teatterissa, sitten näissä kiihkeissä kirkon sisäisissä riitelyissä, taistelevien ateistien kampanjoissa, islaminuskoisten määrän kasvun myötä nettikeskusteluissa, nyt näissä jutuissa...

Suomen luterilaisen kirkon sisällä on tapahtumassa selvästi nyt iso murros. Kiintoisaa nähdä, mihin se johtaa. Voisi sanoa, että on etsikkoaika käsillä. Mitä jos palattaisiin takaisin juurille: mistä kristinuskossa oikein pohjimmiltaan onkaan kysymys?