Tänään luin loppuun Anu Rohima Myllärin kirjan Adoptoitu, jossa hän, Bangladeshista 2-vuotiaana Etelä-Pohjanmaalle adoptoitu suomalainen nainen, kertoo elämästään ja pohdiskelee laajemminkin kansainvälisesti adoptoitujen lasten kokemuksia. Viisas kirja! Minusta on hyvä, että myös adoption varjopuolista puhutaan julkisesti. Näin annetaan tilaa niiden ihmisten kokemuksille, joita asia koskettaa, ja saadaan laajemmin näkyviin se, millaisia seurauksia adoptiosta voi persoonallisuudelle olla.

Anu Myllärin äiti kuoli tytön ollessa 8-vuotias. Niinpä hän kasvoi jäyhän, puhumaan tottumattoman pohjalaisisän kanssa kahden, kunnes isäkin kuoli, kun Anu oli 18. Kuvitella saattaa, miltä tuntuu luoda identiteettiään, kun on sisältä suomalainen, mutta ulkokuori selvästi bangladeshiläinen. Suomalaiset eivät hevillä hyväksy erilaisuutta. Mylläri on joutunut käymään läpi omaa kehitystään, ja hän erittelee hyvin erilaisia tekijöitä, jotka ovat tehneet hänestä sellaisen kuin hän on.

Suosittelen kirjaa kaikille adoptoiduille, adoptoineille, adoptiota suunnitteleville sekä adoptiolasten kanssa tekemisissä oleville. Avartavaa pohdintaa, joka auttaa ymmärtämään.