Pyhäinpäivän virret ovat aina puhutelleet minua:

"Sukupolvet ennen meitä vaivan teitä ovat täällä kulkeneet, valossa ja pimennossa, ahdingossa  uskoneet ja toivoneet..." (147:1)  

Ja:  "Rauhan saivat pyhät Herran, jotka kerran taistelivat päällä maan. Kun me heitä muistelemme, kaipailemme sinne taivaan kunniaan..." (146:1) 

Tänään mielessä on erityisesti ollut keväällä Taivaan kotiin muuttanut ystävä, jonka läheisimmille tämä on ensimmäinen pyhäinpäivä ilman omaa rakasta ihmistä. Puoli vuotta tuntuu minusta aika pitkältä ajalta, mutta heille se varmaan on vain tovi - raskaat hyvästelyn ajat ovat tapahtuneet ihan äsken. Lohdulliselta tuntuu se, että ystäväni tiesi, minne oli menossa. Hän kuului ja kuuluu niihin pyhiin, jotka tämän elämän jälkeen ovat Jumalan luona odottamassa meitä, jotka vielä kilvoittelemme tiellä. 

"Täällä kylväin kyyneleitä murheen teitä kilvoitellen kulkivat, siellä nyt he kanneltansa riemuissansa Karitsalle soittavat." 

Mahtaako hän nähdä meidät vaiheinemme ja kysymyksinemme? On vaikea uskoa, että hän on poissa, sillä hän aina pursui elämää. Monta kertaa viime kuukausina on tehnyt mieli kommentoida jotakin asiaa hänelle, kunnes olen muistanut, ettei hän enää olekaan täällä. Olen ajatuksissani hänelle mietteeni kuitenkin selostanut. 

Tulin tänään käyneeksi kolmella eri hautausmaalla. Kahdella ensimmäisellä puolenpäivän tienoissa puhutteli suuri väkimäärä, joka sinne riensi sytyttelemään kynttilöitä omaistensa haudoille. Illalla kynttilämeri vanhalla hautausmaalla vastasataneen lumen keskellä toi rauhaisan, levollisen tunnelman. Tuntui hyvältä nähdä myös paljon lapsiperheitä kynttilöitä sytyttelemässä ja keskustelemassa kuolemasta ja muista suurista kysymyksistä.

Vein kynttilän ja kanervan isosedän haudalle, kun omien isovanhempien ja muiden sukulaisten haudat olivat liian kaukana. Kävin myös ihailemassa kynttilämerta muualle haudattujen muistomerkillä ja Karjalaan haudattujen vainajien muistomerkillä. Muistelin kohtaamisia edesmenneiden sukulaisten kanssa ja tunsin kiitollisuutta omasta elämästäni ja onnellisista muistoista.    

Pyhäinpäivä ja hautausmaalla käynti yleensäkin muistuttaa elämän katoavaisuudesta ja lyhyydestä. Se on hyvä pitää mielessä. Kaikki läheisemme ovat täällä vain rahtusen verran aikaa niin kuin me itsekin. Mihin käytän oman aikani? 

"Oi etkö, ihminen, muistakaan: sun aikas täällä on rahtu vaan. Jok' ainut askel sun matkallas on askel kohti sun kuoloas..."

(Kuinkas tämä näin hilpeäksi meni? Totta kuitenkin joka sana!)