Jo joutui armas aika - vihdoinkin!

Kuluneet viikot ovat olleet taas kerran aivan liian kiireisiä. Kokeet painottuvat kouluvuoden loppuun ja annettavia todistusarvosanoja on kaksi ja puoli sataa. Tulee riittämättömyyden tunne, kun ei ole aikaa pohdiskella ja kypsytellä arviointeja rauhassa. Samaan aikaan pinnaa kiristävät muut loppulukuvuoden työt sekä turhat, aikaa vievät rutiinit kuten työaikakirjanpito. Joudumme laskemaan, kuinka paljon käytämme aikaa minäkin päivänä mihinkin toimintoon. Tulos on, että työviikot venyvät jopa yli 50-tuntisiksi. Mitä se tieto hyödyttää? Ei mitään, sillä ylityökorvauksia ei tunneta, kun ei ole työaikaakaan. Homma vain vie sitä kallisarvoista aikaa, jonka käyttäisi mieluummin varsinaisiin työtehtäviinsä.

Muutama päivä menee vielä työpaikalla siivotessa. Kaikki tavarat pitäisi laittaa johonkin näkymättömiin, mutta tilaa tai työhuonetta ei ole. Sitten aion viettää ansaittua LOMAA! Lukea kirjoja, tavata ystäviä, siivota kotia. Tehdä kaikkea sellaista, mihin ei tavallisesti ole aikaa.

Mitä jos huomenna istuttaisin kesäkukkia? Lukisin viimeisten viikkojen lukemattomat lehdet pihakeinussa? Leipoisin jotakin hyvää? Tai olisin vain! Kuuntelisin satakieltä ja nuuhkisin pihlajan, syreenin, kielon ja tuomen tuoksua. Kuuntelisin, kun nurmikon apilat kasvavat. 

"Mun sieluni, sä liitä myös äänes kuorohon ja armon Herraa kiitä, kun laupias hän on."