Matkustin tänään pitkästä aikaa muutaman kilometrin kolmosen ratikassa. Muistui taas mieleen se, kuinka erilaisissa todellisuuksissa me ihmiset elämme. Kanssakulkijoiden näkeminen avarsi näkökulmaa.

Kaksi ryhmää, jotka matkustajien joukosta erottuivat, olivat toisaalta elämän jo kolhimilta näyttävät nuorehkot miehet, joiden katse ja askel eivät olleet kirkkaita eivätkä vakaita, ja toisaalta harmaahapsiset rouvat, joista jotkut jo hauraita kuin hahtuvat. Ensimmäistä ryhmää katsoessa kävi sääliksi: nuori elämä jo mennyt vinoon. Eikö ole kukaan rakastanut vai miksi elämä on sysännyt syrjäraiteelle jo varhain? Millaisena näkee todellisuuden lievässä pöhnässä paikasta toiseen ajautuva tai aggressiivisesti muita toljottava mies? Toista ryhmää katsoessa ensimmäinen ajatus oli: tuollainenko on minunkin oma tulevaisuuteni? Ensin tuntui ahdistavalta: askel ei ole vakaa, pitää pitää lujasti kiinni kaiteista, ettei kaadu kulkiessa. Tarkasti ei näe ja hidasta on kulku. Sitten tajusin toisen puolen: vielä itsenäisesti liikkeellä, vaikka ikää on paljon. Siis niin hyvässä kunnossa, että jalka nousee ja jaksaa lähteä kodin ulkopuolelle. Se mitä olisin heille toivonut, olisi ollut toinen ihminen seuraksi. Olisi turvallisempaa ja rattoisampaa.

* * *

Olen juuri lukemassa Merete Mazzarellan kirjaa Matkalla puoleen hintaan. Eläkkeellä olemisen taidosta. Eläkkeelle jääminen ei ole ajankohtaista minulle vielä pitkään aikaan, mutta kirja ja sen pohdiskelut ovat erittäin kiinnostavia. Muun ohella hän pohtii yhteisyyttä ja individualismia. Kas näin:

"Antiikin käsky ihmiselle oli: 'Tunne itsesi!' Se ei kehottanut oman navan tuijottamiseen vaan moraaliseen pohdintaan. Tärkeitä kysymyksiä olivat: 'Mikä on minun paikkani yhteiskunnassa? Mitä minä teen kaikkien parhaaksi?' Kreikan sana 'idiootti' tarkoittaa ihmistä, jolla ei ole roolia yhteiskunnassa. Individualistilla ei ole roolia yhteiskunnassa. Individualisti on ihminen, joka ei pelkästään ole oma itsensä vaan on myös itselleen kylliksi."

Individualismi on mennyt niin pitkälle, että joskus on pakko tapahtua käänne toiseen suutaan. Näin ei voi jatkua. Me ihmiset tarvitsemme toisiamme.  Sen myöntäminen ei ole heikkoutta vaan ihmisyyttä, inhimillisyyttä.

Tuntuu, että nyky-yhteiskunnassa on valtavan paljon monisyisiä ongelmia, joille ei tunnu löytyvän hyvää ratkaisua millään. Individualismin ja suoranaisen egoismin lisäksi yksinäisyys, syrjäytyneisyys, mielenterveysongelmat, päihteet, väkivalta, sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus, välinpitämättömyys....   Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Ratkaisuehdotusten lista on lyhyempi eikä keinoista ole yksimielisyyttä. Ehkä ennen ei ollut paremmin, mutta ongelmat olivat toisenlaisia. Joskus tuntuu, ettei enää jaksaisi katsella tätä hullunmyllyä... Tästäkö alkaa keski-iän kääntyminen vanhuuden suuntaan? Hui.