Joskus ei aamu lähde käyntiin ihan niin kuin pitäisi. Tänään helatorstaina heräsin uuvuttavan koulu-unen jälkeen (piti saada kaikki vuoden tuotokset jaettua hetkisessä) ja ryhdyin aamutoimiin. Kun viimein olin siinä vaiheessa, että aamukahvi oli valmis, menin hakemaan lehden postilaatikosta. Tavoistani poiketen en nyt ottanut avainta taskuun, koska koskaan en ollut sitä tarvinnut. Kuinka ollakaan, juuri kun olin palaamassa sisään, ovi pamahti tuulenpuuskan heilauttamana kiinni! Siinä olin puolipukeissa, lehti kädessä oven takana. Poikkeuksellisesti olin yksin kotona. Kaikki ovet olivat lukossa ja ainoastaan makuhuoneen ikkuna yläkerrassa auki. Puhelin, rahat, kello, asialliset vaatteet ja kengät – kaikki sisällä.

Säntäsin ensimmäisenä luottonaapurin luo muutaman talon päähän. Heillä on vara-avain. Kukaan ei tullut avaamaan. Kukat oli nostettu pois näkyvistä eikä sisällä näkynyt liikettä. Matkoilla! Palasin omaan pihaan miettimään. Päätin käydä toisen naapurin oven takana  kysymässä, olisiko heillä ensimmäisten naapurien vara-avainta. Jos lainaisin myös puhelinta ja soittaisin kysyäkseni, missä meidän avainta säilytetään. Eipä ollut  ketään kotona heilläkään. Aamu tosin oli varhainen ja he nukkuvat pitkään. Palasin taas omaan pihaan. Mieleeni tulivat pitkät tikkaat, jotka ovat autokatoksessamme. Niiden kokoaminen vaatii taitoa, mutta niillä saattaisi ylettyä makuuhuoneen ikkunaan ja pystyä kiipeämään siitä sisään. Mutta mistä apu tikkaiden siirtämiseen ja kokoamiseen? Juuri silloin ajoi lähinaapuri, jota en juurikaan tunne,  autollaan pihaan. Rohkaisin mieleni mennäkseni aamukammotuksen näköisenä anelemaan apua. Juuri kun olin kääntymässä heidän pihaansa, näin luottonaapurin rientävän pihastaan minua kohti yöpaita yllään ja huutavan minua. Huh helpotusta!  

Naapurit olivat olleet eilen matkalla ja kukat siksi vielä pois paikaltaan. Matkan rasitusten jälkeen he nukkuivat poikkeuksellisen pitkään, ja ovikellon soitua kesti pitkään ennen kuin herättiin, löytyivät silmälasit ja ehdittiin alakertaan. Nähdessään minun harppovat kadulla arvasivat heti, että olin jäänyt oven taakse. Mikä helpotus! Avaimemme löytyi pienen etsinnän jälkeen, ja pääsin kotiin nauttimaan aamukahvia. Kylläpä maistui hyvälle! Ja naapuri näytti todellakin pelastavalta enkeliltä!