”Isä surmasi lapsensa. Äiti tukehdutti pienokaisensa. Isä ampui perheensä. Mies tulitti kuoliaaksi kadulla kävelleitä. Isoisä vei lapsenlapsensa junan alle…!
 
Mikä ihme on meihin suomalaisiin mennyt? Onko kyse mielenhäiriöiden lisääntymisestä (varhain aloitetun alkoholinkäytön ja psyykenlääkkeiden vuoksi?) vai vihasta (laman lapset, kaltoinkohtelu omassa lapsuudessa?) vai julmuudesta (innoitus vastaavista veriteoista, tietokonepeleistä, väkivaltaelokuvista?) vai asennemuutoksesta (muiden hengellä ei ole väliä, lapset ovat omaa lihaani, saan ne tappaa jos haluan?) vai arvojen puutteesta (saan itse päättää mitä teen, säännöt eivät koske minua) vai uskonnon vaikutuksen väistymisestä (en usko Jumalaan joten kymmenen käskyä ei koske minua,  en pelkää tuonpuoleista rangaistusta, en rakasta lähimmäisiä?)
 
Se tiedetään, että lapsesta asti rakkautta osakseen saanut ihminen osaa myös rakastaa muita. Virheitä voi sattua, mutta tasapainoinen ihminen katuu erehdyksiään, ottaa opikseen, pyytää anteeksi, korjaa vahingot. Keskuudessamme alkaa olla yhä enemmän ihmisiä, joilta puuttuu elämästä sisäinen turva ja tasapaino. Välinpitämättömyys muita kohtaan voi muuntua myös käsittämättömäksi julmuudeksi.
 
Voidaanko tilanteelle vielä tehdä jotakin?
Voidaanko estää uusien julmureiden kehittyminen?