Ihan kauheasti kummastuttaa vanhoillislestadiolaisuuden tilanne. Itseään ainoana oikeana Jumalan lasten laumana pitäneestä joukosta on alkanut paljastua kammottavia asioita: insestiä, pedofiliaa, henkistä ja hengellistä väkivaltaa…  Niitä, jotka ovat riittävän rohkeita ottaakseen asioita esiin, syytetään valehtelusta, määrätään hoitokokouksiin, erotetaan - ei kun vapautetaan – puhujantehtävistä, erotetaan yhteisöstä, syyllistetään, mustamaalataan…
Julkisuudessa kielletään ensin kaikki, sitten joudutaan vähä vähältä myöntämään,  lopulta kieltäydytään kuitenkin pyytämästä tapahtuneita väärinkäytöksiä anteeksi.
 
Olen viime aikoina lueskellut vl-uutisia sekä vl-keskusteluja blogeista ja keskustelupalstoilta, ja olen ihan tavattoman hämmästynyt. Minulle aiemmin periaatteessa tuntematon herätysliike on paljastunut aikamoiseksi tunkioksi. Toisaalta niissä piireissä tuntuu olevan paljon aidosti huolissaan olevaa väkeä, joka toivoisi avoimuutta, asioiden selvittämistä ja vahingollisista käytännöistä luopumista. He ovat kiinteästi liikkeessä mukana eivätkä voi käsittää, miksei olla valmiita toimiin, jotka puhdistaisivat ilmapiiriä, antaisivat rehellisen kuvan vl-uskovaisista ja auttaisivat vaikeassa tilanteessa eteenpäin. Ymmärrän heidän tilanteensa. Toisaalta monet perinteiset vl-uskovaiset, joille SRK:n ja Päivämiehen kanta on ainoa oikea, herjaavat uudistushaluisia sumeilematta ja hyvinkin kovasanaisesti. Uudistajat, ilmaistessaan rehellisen mielipiteensä joko nimettömästi (kuten useimmat, seurausten pelosta) tai rohkeimmat omalla nimellään, saavat valtavat määrät vihamielisyyttä, kritiikkiä ja uhkailua päälleen. On vaikea käsittää, että tuomitsijat pitävät itseään esimerkillisinä uskovaisina!
 
Miten ihmeessä kirkko on hiljaa hyväksynyt tällaisen yhteisön, jonka harjoittamasta hengellisestä väkivallasta on ollut julkisuudessakin tietoja jo 1970-luvulla? Onko kyse - tässäkin – rahasta? Vanhoillislestadiolaisia on niin paljon, että heidän erottamisensa kirkosta veisi ison potin kirkollisveroja. Monet ovat lisäksi vaikuttavissa asemissa yhteiskunnan ja kirkon hallinnossa.  Luulisi, että nämä lukuisat pedofiliatapaukset nyt saisivat kirkon viimein havahtumaan, jos ei hoitokokousten sisältämä hengellinen ja henkinen väkivalta ole ollut riittävä syy puuttua.
 
On väärin, jos kaikki lestadiolaiset leimataan pedofiileiksi, suurin osahan on tavallisia, vilpittömiä kristittyjä, ja pedofiilirikollisiahan on muissakin ryhmissä. Kuitenkin ilmiön yleisyys itseään muita parempina pitävien (= ainoina taivaaseen pääsevien) joukossa hämmästyttää, sillä uhreja on vähintäänkin toistasataa. Ihmettelin kovasti parin vuoden takaista keskustelua rippisalaisuudesta pedofiilien tapauksessa. En voinut käsittää, miksi joku pedofiili menisi ripittäytymään. Nyt tajuan, että se koski nimenomaan vl-ryhmää ja heidän tapaansa puhdistautua rötöksistä tunnustamalla ja pyytämällä anteeksiantoa, koska sen jälkeen tekoa ei saa enää muistella, se on anteeksi annettu. Kätevää rikolliselle, kauheaa uhrille. Jos joku on uskaltautunut pyytämään apua  ry:ltä, hänet on vaiennettu. Vanhemmatkaan eivät ole kyenneet puolustamaan lapsiaan.  Ihan hirvittävän vaikea ymmärtää yhteisön ulkopuolelta. 
 
En tietääkseni tunne henkilökohtaisesti yhtään vl-uskovaista. Niinpä on vaikea kuvitella vaikka hengellistä keskustelua sellaisen henkilön kanssa, joka on vakuuttunut siitä, etten minä ole Jumalan lapsi. Lapsuuden kotipaikkakunnallani heitä oli, mutta koska he eivät osallistuneet seurakunnan toimintaan, heistä ei tiedetty. Kun koulussa puhuttiin herätysliikkeistä uskontotunnilla, kysyin asiasta vanhemmiltani, ja he näyttivät minulle rauhanyhdistyksen talon ja kertoivat hiukan vl-opista. Koulussa kuulin erään rinnakkaisluokkalaisen olevan lestadiolainen. Häntä tarkkaillessani huomasin hänen joskus kättelevän joidenkin ylempiluokkalaisten kanssa, mikä oli aika erikoista. 
 
Myöhemmin kuulin opiskelukavereilta, miten vaikuttavia vl-yhteisöt saattoivat olla pienillä paikkakunnilla. Kaikki ulkopuoliset olivat saaneet tietää joutuvansa helvettiin. Oli myös paikkakuntia, joilla oli kolme ryhmää: körttiläiset, lestadiolaiset ja muut.
 
Ensimmäisessä työpaikassani kohtasin vl-perheiden lapsia ja huomasin heidän erottuvan joukosta sosiaalisuutensa ja avuliaisuutensa vuoksi. Isossa perheessä eläminen oli kasvattanut. Television katsominen oli heiltä koulussakin kiellettyä, ellei opettaja ollut nähnyt ohjelmaa etukäteen, ja levyraateihin ei saanut osallistua. Nykyisellä kotipaikkakunnallani olen havainnut vl-ihmisiä vain ruuhkana Veräjämäkeen menevässä bussissa… 
 
Toivon hartaasti, että vanhoillislestadiolaiset uskaltavat kuunnella nuoria aikuisiaan, jotka uskaltavat kyseenalaistaa vanhat opit ja jotka ovat aidosti herätysliikkeestään ja sen opetuksista huolissaan. Parhaassa tapauksessa liikkeellä voisi olla oikeasti edessä murros, jonka jälkeen siihen kuuluvat ihmiset voisivat henkisesti vapaina jatkaa kristityn vaellustaan yhdessä muiden kristittyjen kanssa, kohti yhteistä päämäärää.