Tänään oli taas se päivä, jolloin piti varautua mahdollisiin virpojiin. Koulussa en muistanut asiasta puhua, mutta eilisessä kyläpaikassa asia muistui mieleen. Niinpä hankin kaiken varalta hiukan palkkoja.

Vuodet ovat erilaisia. Tänä vuonna meillä kävi vain yksi seurue: kaksi poikaa ja yksi tyttö. Puhemiehenä ollut pieni poika kysyi reippaasti: "Saako virpoa?" Luvan saatuaan hän lasketteli virpolorun ja ojensi pajunoksan, jonka toiseen haaraan oli kiinnitetty höyhen ja kreppipaperisuikale. Muista lapsukaisista tytöllä oli virpovitsa myös, mutta hän ei sitä antanut eikä osallistunut lausuntaan kuten ei myöskään toinen poika. En oikein muistanyt käytäntöä: olisiko palkka pitänyt antaa vain virpojalle, jolta sain vitsankin, vaiko kaikille, ts. myös hiljaisille seuralaisille?

Ojensin korin, jossa oli isoja lakuja, ja kehotin kaikkia valitsemaan mieleisensä. Kaksi hiljaista ottivat nopeasti omansa, mutta reipas virpojapoika mietti kauan, mikä ottaisi, ja valinta oli silminnähden vaikea. Lopuksi päätös  kuitenkin syntyi, hän kiitti kauniisti ja he poistuivat.

En muistanut kiinnittää huomiota lasten vaatetukseen, mutta saattaa ola, etteivät he olleet trulleja, koska sen olisin kenties noteerannut. Muistan omasta lapsuudestani, että meiltä oli kielletty noidiksi pukeutuminen, vaikka kaikki muut pihan lapset niin tekivät. Karjalainen isäni opetti, että virpominen on siunauksen toivotus, jota ei sovi tehdä noidan asussa vaan parhaissa pyhävaatteissa. Äiti kertoi oman lapsuutensa kauhujuttuja aikuisista trulleista, jotka kävivät naapurien navetoissa viiltelemässä lehmien utareita ja leikkaamassa karvatupsuja taikamenoja varten. Ne tuntuivat uskomattomilta, kunnes kuulin, kuinka kummityttöni hevostallissa oli tapahtunut samaa vielä 1990-luvulla.  

Tuskin kukaan noudattaa enää sitä perinnettä, että palkka tullaan hakemaan viikon kuluttua eli pääsiäisenä. 

***

Kävin äsken kävelyllä aurinkoisessa kevätsäässä. Lämpötila on jo hiukan plussan puolella ja pääkadut alkavat olla sulat täällä laitakaupungillakin.

Pihamaalla Armaani auttaa kevättä lapioimalla lumihankia säpäleiksi. Samalla hän toki etsii rotankoloja ja varsinkin pesiä. Eilen näin, kun Armaani käveli pitkin harppauksin kirves kourassa polkua pitkin edellään musta rotta. No, kirves ei ollut kädessä alun perin rotan takia vaan klapien pilkkomiseen, mutta rotan hännän vilahdus sai hänet takaa-ajoon, joka valitettavasti taaskin päättyi rotan voittoon. Nyt menossa on lintulaudan vieressä oleva lumikinos, ja mustarastaat ja talitiainen näyttävän odottelevan omenapuussa tilanteen rauhoittumista palatakseen lintulaudan herkkujen ääreen. - Viuh, nyt meni ensimmäinen tintti laudalle, kun Armaani vei kolakuormallisen lunta portista ulos.