Rannekelloni alkoi reistailla viime keväänä. Siihen vaihdettiin paristo ja kello puhdistettiin. Syyskesällä kello alkoi jätättää. Vein sen takaisin kellosepälle, joka ehdotti koneiston vaihtoa. Niin tehtiin. Muutaman päivän kello olikin taas ajassa, mutta sitten ongelmat alkoivat uudelleen: välillä kello jätätti hyvinkin paljon ja seisahteli. Vein sen takaisin kellosepälle, joka totesi, että koneiston vaihto on takuutyötä: vaihdetaan taas uuteen. Niin toimittiin, ja sain kelloni takaisin nyt jo kolmannella koneistolla varustettuna. Vaan eipä se kauan toiminut vaan taas alkoi jätättää. Palautin kellon korjaamolle, jossa keksittiin vääntää viisareita. Nyt kello ensin näytti muutaman päivän oikeaa aikaa, sitten edisti hurjasti, jonka jälkeen alkoi taas jätättää. Lisäksi tuntiviisari oli jäänyt osoittamaan väärään kohtaan. Vein siis kellon taas kellosepän hoiviin, joka lupasi ottaa yhteyttä, kunhan kello on korjattu. Sitä odotan, nyt jo neljättä viikkoa. 

Luulisi, että kellotta elämä olisi leppoisampaa ja kiireettömämpää, mutta eipä ole. Koska työssä pitää olla minuutin päälle täsmällinen ja tietää tasan tarkkaan, paljonko kello kullakin hetkellä on, joudun pitämään kännykkää pöydälläni. Se ei tunnu mukavalta. Onneksi se ei ole soinut kertaakaan. On myös harmillista, ettei koko työpaikallakaan ole kuin muutama kello, joka näyttää oikeaa aikaa. Suurin osa kelloista on kytkyessä toisiinsa, mutta ne ovat pysähtyneet jo vuosia sitten - jok'ikinen osoittamaan eri aikaa. Joihinkin tiloihin on hankittu paristollisia halpiskelloja, joista jotkut näyttävät aikaa ihan asiallisesti, osaa joutuu rukkaamaan vähän väliä. 

Ihmetyttää, miten on mahdollista, että keskuskellosysteemiä ei voi saada kuntoon, vaikka se meni epäkuntoon vain muutamaa vuotta uuden rakennuksen valmistumisen jälken. Onhan se noloa, että kelloja on joka puolella, mutta oikeaa aikaa ei saa mistään. Oudosti käyttäytyvä rannekello on yhtä lailla kummallinen. Sehän on uusittu jo moneen kertaan. Varsinainen "teknologiamaa" tämä Suomi!