Jenni Linturi

 

Luin kirjapiiiriä varten Jenni Linturin esikosteoksen Isänmaan tähden. Se kertoo suomalaisista sotilaista natsi-Saksan Waffen SS-joukoissa itärintamalla vuosina 1941 - 43. Nuoret miehet lähtevät salaisen värväystoiminnan kautta innostuneina ja ihanteellisina matkaan, mutta saavat kokea sodan kauhut pahempina kuin ikinä osasivat kuvitella. Sankaruus on todellisuudesta kaukana. 

Kirjassa tarina etenee ajallisesti kahdessa tasossa. Alussa päähenkilö Antti on dementoitunut vanhus, joka läheistensä hahmoissa näkeekin sotatoverinsa taas elävinä ja palauttamassa mieleen koettua. Ajatuksissaan hän elää uudelleen kokemuksiaan Kaukasuksella, oloissa, joissa kuoltiin tai tultiin tapetuiksi. 

Kukaan ei tullut sodasta takaisin sellaisena kuin sinne lähti. Antti on niitä miehiä, jotka eivät puhuneet kokemuksistaan ja yrittivät vaientaa myös syyllisyydentunteensa. Sota vaikutti koko loppuelämään, ja moni menetti kykynsä normaalielämään. Antti ja muut keskeiset henkilöt kykenivät  elämään ainakin ulkoisesti tavallista elämää pääasiassa rakastavien vaimojensa ansiosta.

Antin rinnalla kokijana oli Kaarlo, Antin serkku, joka vietti sota-ajan Suomen armeijassa. Miehet olivat lapsuudenystäviä ja loppuun asti toistensa peilejä: Antti vaikutti rohkeammalta, koska Kaarlo oli arka ja toisen piti uskaltaa. Kaarlo olisi halunnut olla sotasankari, mutta hän oli ilmeisesti selviytynyt sodasta vähällä. Kun Antin tyttärentytär Johanna halusi haastatella  Anttia sotakokemuksista, Kaarlo yritti tarjota hänelle omia, pääosin keksittyjä sankaritöitään. Johannaa kiinnosti kuitenkin Antti, joka ei kuitenkana enää kyennyt puhumaan ja jonka  sota-ajan muistikirjankin Kaarlo tuhosi.

Muistikirjan kohtalo sai minut miettimään sotamuistojen aitoutta ja sitä, millaista oli todellinen sankaruus sodassa. Nekin, jotka saivat mitaleja ja kunniaa, saattoivat sisäisesti tietää asioiden olevan raadollisempia kuin sotaa käymätön voi kuvitella.

Kirja oli erittäin hyvin kirjoitettu, vaikuttava kuvaus sodasta. Kieli oli jäntevää ja tehokkaan toteavaa. Ihmettelin, kuten moni muukin, miksi nuori nainen (s.1979) kirjoittaa sodasta ja vieläpä suomalaisista Saksan rintamalla. Luin lisätietoja ja sain selville, että kirja synty kirjoittamiskoulutuksen harjoitustöiden pohjalta. Kustantaja innostui siitä jo keskeneräisenä, ja loppuun kirja kirjoitettiin kustannustoimittajan toimiessa esilukijana.  

En varmaankaan olisi lukenut kirjaa, ellei sitä olisi valittu kirjapiirissä luettavaksi. Nyt olen tyytyväinen, että sen luin, koska se on erittäin taitavasti kirjoitettu, hyvä kirja. Jouduin olosuhteiden pakosta lukemaan sen pätkissä, mikä häiritsi lukukokemusta, kun kirjan takaumatyyli teki kerronnan muutenkin katkonaiseksi. Paremman kokonaiskuvan olisi saanut, jos olisi lukenut sen yhdeltä istumalta.