Niin toivoin, että olisi myönteisempää postattavaa viimein, mutta ei. Syysloma alkoi ja lähdin vanhempien luo. Matkalla jo sain junaan puhelun, että isä on viety ambulanssilla sairaalaan. Myöhemmin selvisi, että joku oli jättänyt hoitokodin jonkin oven auki, isä oli mennyt siitä ja joutunut portaisiin, joissa oli pudonnut pitkän matkan. Nyt hän on tajunnan tason tarkkailussa sairaalassa. Voi isä parka!

Perille päästyäni yritin ottaa selvää, mihin isä oli viety. Hoitokodissa sanottiin, ettei heille ole tullut tietoa. Kehotettiin soittamaan terveyskeskussairaalan mille tahansa osastolle, niin sieltä kerrotaan, missä isä on. Soitin ensimmäiselle osastolle. "Ei ole täällä. Emme saa katsoa muiden osastojen potilastietoja. Soita jollekin muulle osastolle." Seuraava osasto : sama vastaus. Kolmas yritys: "Ei ole meillä, mutta odotapa kun katson, missä hän on. - joo, osasto kolme, soita sinne." Ja viimein oikea osoite. Tosin siellä henkilö, joka oli isän tavannut, oli ruokatauolla ja pyydettiin soittamaan puolen tunnin kuluttua uudelleen. 

Tietosuoja alkaa olla todella tehokas. Viimeksi kun isä joutui sairaalaan, siellä eivät puhelimet toimineet ukkosen takia moneen päivään. Nyt toimivat puhelimet, mutta tietoa ei voida antaa.

Lähdin heti katsomaan isää. Voi miten surullista: taas oli tikkejä otsassa, verta muuallakin päässä, mustelmia joka puolella. "Joka paikkaan sattuu", sanoi isä tuskaisena. Voi miksi aina käy näin? Miksi vanhuuden pitää olla niin vaikeaa ja haikeaa ja täynnä murhetta? Äiti itkee ja kysyy sitä samaa kotona. Isä haluaisi kotiin, ja ehkä hän oven jäätyä auki ajatteli tilaisuutensa tulleen. Jos ei kukaan häntä päästä kotiin, hän kyllä menee itse.

Voi kunpa pariskuntapaikka hoitokodista löytyisi pian ja isän paha olo tilapäishoitokodissa päättyisi ja vanhempani pääsisivät viettämään elämänsä viimeiset ajat yhdessä, käsi kädessä, niin kuin ovat eläneet tähänkin asti!

 

Mitä tulee omaan sairauteeni, niin tämä tuskin paranee ennen kuin huoli vanhemmista vähän väistyy. Siihen asti elän viilillä ja piimällä...