Olen ollut sairaana ja pois töistä kolme päivää. Tänään lauantaina oli työpäivä ja päätin mennä töihin, vaikka ääni onkin edelleen käheä. Oli kuitenkin lyhyt päivä ja suunnittelin pääasiassa hiljaista työtä, mikä tietysti on suhteellista... Kaikki sujui kuitenkin todella mukavasti. 

Ensinnäkin eilen tuli ihana valkea lumipeite maahan. Maailma valostui. Aamulla lähdin niin aikaisin, että olin 45 minuuttia etuajassa töissä, koska busseja kulkee lauantaiaamuisin harvoin. Bussi oli kymmenisen minuuttia myöhässä, mutta eipä haitannut, sillä pysäkillä samaa bussia odotellut pikkutyttö aloitti keskustelun, ja meillä oli vallan mainio juttuhetki. Hän osoittautui oman koulun tytöksi ja oli varsin hauskaa seuraa. Menimme yhtä matkaa perille asti. 

Ensimmäisen ryhmäni kanssa käytimme kannettavia tietokoneita ensimmäistä kertaa, ja kaikki sujui varsin mallikkaasti. Kaikki saivat tallennettua työnsä oikeaan paikkaan, vaikka se oli hiukan monimutkaista ja oli kaksi vaihtoehtoista paikkaa, mihin tallennus piti tehdä sen mukaan, oliko homma valmis vai jatkaako kotona. Nopeimmat auttoivat hitaampia, ja kaikki pääsivät tunnilta ennen seuraavan tunnin alkua - minäkin.

Toinen ryhmä ei ollut monilukuinen, vaan sieltä oli lähtenyt jo pois useita oppilaita, kuka mistäkin syystä. Kirjoittaminen sujui heiltäkin, ja lisäksi oli hauska erikoistunnelma, kun oli vähän väkeä paikalla. Tuntien jälkeen perehdyin sijaiseni minulle jättämään aineistoon ja hoidin käytännön asioita. Hienoa, kun on hyvä ja tehokas sijainen. Hommat hoituvat ja tulee tarkat selostukset siitä, mitä tehtiin ja miten meni. 

Tulin kotiin apteekin ja kaupan kautta, ja Armaani tuli autolla kauppaan, jolloin saimme ostettua paljon ruokaa ja muuta tavaraa saman tien, mun ei tarvinnut miettiä, jaksaako kantaa. Äsken söimme herkullisen päivällisen, jonka yhdessä valmistimme (tai no, Armaani pääruuan ja minä salaatin). Nyt on maha killellään ja sulattelemme rauhassa. Musiikki kaikaa, pesukone hoitaa käytännön hommia ja minä ennätän naputella tänne. Mahtavaa pitkästä aikaa. 

Ulkona on aivan pilkkopimeää, mutta kello ei ole kovin paljon, Koko ilta aikaa tehdä jotakin kivaa. Voisin harjoitella videon editointia tai lukea kirjaa. Eilen muistelin editointikurssin oppeja ja tein lähes valmiiksi erään haastatteluvideon. Yksityiskohdat kurssista valitettavasti ovat unohtuneet, enkä osaa kaikkia ohjelman hienouksia. Jospa pikkuhiljaa saisin sen haltuun. 

On se vain mukavaa, kun on hyvä työpaikka. Tietää olevansa tarpeellinen ja arvostettu, ja voi myös ihailla muiden ammattitaitoa ja ideoita. Loistavat työkaverit ovat kullanarvoisia. Heille voi jakaa ilonsa siitä, jos joskus onnistui yli odotusten, mutta myös murheensa, jos jokin ei ole sujunut tai on muita murheita. Oppilaat ovat myös mainioita. Joskus harmittaa se, että päivän aikana pitäisi ehtiä kohtaamaan oppitunneilla yksilöllisesti jopa 140 oppilasta, mutta jokaisen kanssa ei ehdi vaihtaa sanaakaan, vaikka kuinka yrittäisi.  Lisänä vielä välituntien ("Kerro, mistä tuli paha mieli?") ja ruokailun aikana kohdatut ("Istupa syömään pöydän ääreen..."). Siihen lisäksi aikuiskontaktit, jolloin tuleekin työpäivän aikana mahdollisesti lähes parisataa kontaktia jotenkin hoidettua. Gulp. Ei ehkä tarvitsisi ihmetellä, miksei illalla jaksa lähteä mihinkään harrastamaan vaan tuntuu luksukselta. että saa olla kotona omissa oloissaan. 

Nyt on viikonlopusta jäljellä lauantai-ilta ja sunnuntai. Ja saan olla kotona. Ihanaa.