Ajatus joulusta on latautunut kiihkein odotuksin. Joulun pitäisi olla jotakin hyvin tunnelmallista, iloista, valoisaa, perinteistä, juhlavaa... Ruokien tulee myös olla perinteisiä, ripauksella jotakin uutta, ja onnistua täydellisesti. Lahjojen on oltava oivaltavia, yksilöllisiä, kekseliäitä. Oma tunnelma - ilman muuta harras, seesteinen, onnellinen... 

 

Jassoo. Kenellä on lehtien esittelemä kuvankaunis joulu? Ilman arkisia ryppyjä ja tahroja? Kultanauhat kimaltavat ja lasipallot heijastelevat taivaallista säteilyä? Ei minulla ainakaan. Aina on ollut kaipuu löytää Todellinen Joulu, mutta se tuntuu aina pakenevan. 

 

Vuosien mittaan olen tullut siihen tulokseen, että Todellista Joulua ei koskaan tulekaan. Se on vain haavekuva. Vika ei ole olosuhteissa eikä ympäristössä, vaan omassa itsessäni. En osaa oikealla tavalla pysähtyä työkiireiden keskellä. Ryntäilen paikasta toiseen ja yritän selviytyä hetkestä kerrallaan. Jouluajatusten syntymisen edellytyksenä olisi levollinen valmistautuminen. Vaan mistä tietää, ehkäpä jonakin jouluna aikaa taas on, kiire häviää ja levollinen hartaus valtaa mielen. Ehkäpä.

 

*****

 

Tämä joulu oli erilainen kuin aikaisemmat. Olin lapsuuskodissani, mutta siellä oli äiti yksin. Isä on sairaalassa. Yritin viettää mahdollisimman paljon aikaa isän luona. Ruuat ostettiin valmiina leivonnaisia lukuun ottamatta. Ne tein itse kotona ennen joulureissuun lähtöä. Vaikka ei jouluruokien valmistuksesta sinänsä ollut stressiä, kyökkihommat kuitenkin veivät kaiken ajan. Yhtään kirjaa en ole vielä lukenut enkä juurikaan vapaa-aikaa viettänyt. Onneksi loma jatkuu ja aikaa ehkä jää lukemiseenkin. Suklaata yritän lisäksi nauttia mahdollisimman paljon, ettei se perinne ainakaan katkea.

 

Isän kunto on heiveröinen. Hän puhuu muutamia sanoja ja pystyy istumaan pyörätuolissa. Jalat eivät kuitenkaan kanna. Sitä isä ei kuitenkaan muista, ja suuri vaara onkin se, että hän kiipeää huomaamatta sängyn laidan yli, putoaa ja saa uuden aivovamman. Juttelimme aattona ja joulupäivänä isän kanssa, lauloimme muutamia joululauluja, vanhemmat katselivat yhdessä veljeni tekemää kuvakirjaa lapsenlasten elämästä.  Yhtäkkiä muutaman laulun jälkeen isä lausahti selkeästi: "Olkoon suosio suur'." Koimme monta hyvää hetkeä. 

 

Tapaninpäivänä isä nukkui eikä millään pysynyt hereillä. Hän oli saanut edellisenä iltana jotakin lääkettä,  jotta pysyisi sängyssä, mutta se ehkä vaikutti viiveellä ja noin ikävästi. Minulla oli mahdollisuus istua isän vieressä monta tuntia, sillä äidillä oli ollut huono olo ja hän oli jäänyt kotiin. Olisi olllut kiva, jos isä olisi voinut olla hereillä ja ehkä jutella. 

 

Äidilläkin oli jouluna hyviä hetkiä. Hän pääsi useana päivänä isää katsomaan, kun menimme yhdessä taksilla. Yksin äiti ei sinne voi mennä. Äiti ihasteli joululeivonnaisia ja -ruokia. Hänestä oli ihanaa, kun olin paikalla eikä hänen tarvinnut olla yksin. Äidin lähimuisti on aivan olematon. Hän ei muista, mitä hetki sitten tapahtui. Niinpä hän yleensä onkin nykyään kotona koko ajan turvaton ja onneton. Hän pelkää jo etukäteen sitä hetkeä, kun minä lähden. Hän toivoisi pääsevänsä johonkin asumispaikkaan, jossa olisi hoitajia huolehtimassa asioista. Paikkoja ei kuitenkaan ole. Vanhempani ovat olleet jonossa palveluasumiseen syyskuusta asti, mutta mitään ei ole tapahtunut. Osastoja lakkautetaan ja heikkokuntoistenkin ihmisten pitäisi asua kotona. Äiti ei ole ulkoillut vuosiin. Nyt hän ei enää uskalla lähteä kotoa mihinkään, kun hän tajuaa, ettei hän välttämättä osaa kotiin takaisin. Tänään hän huomasi, ettei hän osaa enää soittaa lankapuhelimellakaan. Huolestuttavaa. 

 

Huomenna palaan kotiin. Jotenkin tuntuu, että on pakko käydä välillä elämässä omaakin elämää. Täällä sielu jähmettyy ja huoli salpaa ajattelun. Silti on vaikea ajatella, että vanhemmat jäävät taas yksin. Kunpa heille löytyisi PIAN YHTEINEN hoitopaikka! Ei haittaa, jos toinen menee sinne ensin, kunhan toinenkin sinne pääsee ennen kuin unohtaa rakkaansa kokonaan. 

 

 

Äidin viimeaikaisia toteamuksia:

- Ei sitä nuorena tajua, miten kauheaa aikaa vanhuus on.

- Vanhuus ei tule yksin. Ei sitä ymmärrä, mitä kaikkea vanhuus tuo mukanaan.

- Ei sitä olisi uskonut, miten surkeaksi elämä voi käydä. Että vanhana joutuu ikävöimään ja asumaan erilleen. 

- On kauheaa, kun muisti menee. Kaikki on niin sekavaa.