Kesä on lähestynyt huimaa vauhtia. Vihreys ja vehreys ovat henkeäsalpaavia, tuomen tuoksu huumaavaa ja satakielten laulu sykähdyttää ihanasti. Tulppaanit ovat auenneet viimein meidänkin kukkapenkissä, samoin kirsikkapuun kukat. Raparperipiirakoita ja -kiisseleitä on tullut tehtyä, ja raparperi kukoistaa rehevänä kasvimaan laidassa. Oi ihanuutta.

Enää viikko, niin kaikesta tästä kauniista pääsee nauttimaan kokoaikaisesti. Nyt vielä ahdistavat tekemättömät virkatyöt ja monenlaiset viimeisen työviikon kiireet. Silti mielessä on jo kuva aamukammasta, jonka piikit harvenevat...

Eläkkeelle lähteville kollegoille oli juhlat perjantaina. Mikä helpotus onkaan päästä lopullisesti irti kaikesta, mikä työn arjessa kiusaa ja haittaa! Kuulimme mitä mainioimman jäähyväispuheen, jonka aiheena ei ollut ajankohtaisesti Aina Mun Pitää, vaan Ei Enää Koskaan: ensin lista niistä ikävistä asioista, joista eläköityessä pääsee eroon, sitten haikeasti niitä hyviä puolia, joita voi tulla ikävä.  Kunpa minäkin jaksaisin vielä kahdeksan seuraavaa vuotta, jotka ovat jäljellä, ennen kuin työkaverit voivat laulaa "When I'm sixty-four", kuten me nyt työkaverillemme.   

Kävin tänään helluntain kunniaksi kirkossa. Odotin puhuttelevia helluntaivirsiä, mutta siltä ei nyt tuntunut. Suvivirrellä aloitettiin, mutta ainakin terssiä normaalia alempaa, joten laulaminen ei erottunut urkujen pauhusta ollenkaan. Kamarikuoro sen sijaan lauloi erinomaisesti ja väliin riemukkaastikin. Kirkossa sitä saa tuntea itsensä tosi nuoreksi vielä näilläkin vuosikymmenillä! Kukahan siellä käy parinkymmenen vuoden kuluttua, kun nykyisistä vakikävijöistä aika jättää? 

*** 

Kun on hajamutinasta kyse, niin tänään taidankin mutista tavallistakin hajanaisemmin. Tekee nimittäin mieli lopuksi kertoa kengistäni. Hain reilu viikko sitten varastosta kesäkenkiä. Sieltä löytyivät sekä mustat että valkoiset kävelykengät. Laitoin mustat jalkaani, kun lähdin lauantaina hautajaisiin. Kävely bussipysäkille tuntui kummalta. Katsahdin kirkossa kenkiin ja huomasin, että toisen kengän pohja oli murtunut kannasta! O-ou. Onneksi oli juhlakengät vaihtokenkinä mukana, joilla pääsin kotiin. Tänään sonnustauduin helluntain kunniaksi valkoisiin, joten laitoin myös valkoiset käveylengät jalkaani kirkkoon lähtiessä. Sieltä takaisin lähtiessä huomasin, että kävely tuntui taas kummalta. O-ou! Molemmat kannat olivat murtuneet! Vaivoin pääsin bussipysäkille sen sijaan, että olisin kävellyt kotiin, niin kuin oli ollut aikomus. Bussista kotiin olikin vaivalloista: kannasta mureni kaiken aikaa palasia. Kotona tuulikaapin ja eteisen matolle jäi muruvana, ja kengänpohjissa oli kantapäiden kohdalla ammottavat aukot!

Ei ole ikinä ennen sattunut tuollaista. Kengät olivat kylläkin talven ajan muovilaatikoissa (joihin oli porattu ilmanvaihtoreikiä) toisin kuin on suositeltu. Ennen olen säilyttänyt kengät kätevästi kenkälaatikoissa, mutta ne veivät kuulemma liikaa tilaa. Ensi talveksi haen lisää kenkälaatikoita, jotta kaikki kenkäni pääsevät taas parempiin olosuhteisiin. Varaston lämpötila on talvellakin 10°C, joten jäätymisestä ei voi olla kysymys.

Onko lukijoilla näkemyksiä kenkien säilytyksestä?