Mutistavaa on ollut mielessä viimeksi kuluneina viikkoina paljon, paljon, mutta aikaa muistiin merkitsemiseen ei ole ollut lainkaan. Niinpä ne ovat haihtuneet mielestä saman tien. Ehkäpä niin on parempikin…

 

Huomaan kuitenkin saavani asiat järjestymään mielessäni, kun kirjoitan ne sieltä pois. ”Kirjoitan tietääkseni, mitä ajattelen”, sanoi joku kirjailija. Minun ajatteluni toimii samlla tavalla. 

 

En ole lukenut koko kesän ja syksyn aikana kuin yhden kirjan. Jos olisin sitä aloittaessani tiennyt näin käyvän, olisin valinnut jonkin muun luettavan. Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, mutta silti vietin sen kanssa kaikki vapaahetkeni.  Loppukesällä tapahtumat vyöryivät vauhdilla. Isän kuoleman jälkeen piti pikavauhtia järjestää käytännön asiat: ilmoittaa tapahtuneesta sukulaisille, hoitaa paperiasioita, järjestää hautajaiset, hankkia hautapaikka jne. Aikaa töiden alkuun oli viikko.

 

Tämä viikko on ollut syyslomaa, joka tuli todella tarpeeseen koulun kiireisen syksyn keskelle. Olen käynyt läpi isän vaatteita, muistiinpanoja ja tavaroita. Vanhempien asunnon tyhjentämistä ja myyntiä on suunniteltu. Perunkirjoitus saatiin tällä viikolla hyvään malliin ja hautakivi valittua.  Palaveerasimme yhdessä veljien kanssa ensimmäistä kertaa isän kuoleman jälkeen. Aika paljon vaatii, että kolme ihmistä eri puolilta Suomea erilaisista aikatauluista ja perhetilanteista saadaan samalle paikkakunnalle samaan aikaan. Toki syynä on sekin, että olemme yrittäneet käydä äidin luona vuorotellen viikonloppuisin aina kuin suinkin mahdollista.

 

Nyt on tulossa ranneleikkaus, jonka jälkeen on oltava sairaslomalla kuukauden verran. Se on hankalaa töiden kannalta (varsinkin kun osuuteni ops-työskentelystä kaatuu niskaani sairasloman jälkeen ja palaan suoraan arvostelu- ja joulukiireisiin) mutta erittäin tarpeellista jaksamiseni kannalta. Olen päättänyt, että sairasloman aikana annan itselleni aikaa isän kuoleman suremiselle. Sitä en nimittäin ole vielä ehtinyt ollenkaan tehdä. Olen niellyt kyynelet ja päättänyt olla ajattelematta liikaa pystyäkseni toimimaan  tehokkaasti ja pitämään myös huolta äidistä.  Soitan toki äidille edelleenkin joka päivä kuten tähänkin asti, mutta tilanne on alkanut hiukkasen helpottaa.  Äiti on alkanut jollakin tavalla sopeutua tilanteeseen, ja hän rauhoittuu, kun selitän hänelle asioita ja sanoitan hänen tuntemuksiaan ja suruaan. Sairasloman aikana voin soittaa hänelle myös keskellä päivää eikä vain illalla juuri ennen kuin hän käy nukkumaan.

 

Otan siis tulevan kuukauden levon ja oman virkistyksen kannalta, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Toivoisin voivani viimein ulkoilla päivittäin, lukea useita kirjoja, järjestellä viimein työpöytääni ja käsitellä lehtipinojani. Jospa postaan tännekin useammin. Saa nähdä, kuinka paljon käsipaketti rajoittavat toimintaa. Hiukset aion pesettää lähikampaajalla niin kauan kuin oikeaa kättä ei saa kastella. Jospa ehtisin samalla myös kosmetologille. Hammaslääkärikin lähetti kutsun, ja silmälääkärilläkin pitäisi käydä…  Eläkkeellä olevan ystävän kanssa suunniteltiin museokäyntiä. Naapuri varmaan piipahtaa kahvilla tai tarjoaa kahvit minulle. Kunpa mikään ei estäisi näitä suunnitelmia!

 

PS Kirjoitin tämän alun perin American Typewriter -fontilla. Harmi, ettei vuodatus tunnista sitä!