Joulukuun alku oli käsittämättömän kiireinen: työpäivät olivat 11-tuntisia, enkä siltikään ehtinyt tehdä kaikkea, mitä olisi pitänyt. Nyt on alkanut loma. Päätin, etten vilkaisekaan työsähköpostiin ennen kuin ensi vuonna, ettei tule paha mieli.

Eilen olin jouluostoksilla kaupungilla. Väkeä oli todella paljon. Hauskasti vaikutti siltä, että Cantores Minores -pojat olivat jalkautuneet ydinkeskustan vilinään. Ensin huomasin Kaivopihan käytävässä kaksi poikaa, jotka lauloivat kaksiäänisesti Tuo armon valkokyyhky. Erikoinen kokemus nuhjuisessa käytävässä, jossa rautatieasemalta purkautuu hälisevää väkeä kohti kauppoja. Hetkeä myöhemmin Kaivopihalla Wanhan Kellarin ovella oli useampia poikia, jotka lauloivat Kuului laulu enkelten - kuin enkelit. Laulun loputtua heitä ryntäsi halaamaan nuori mies, jonka arvelin entiseksi kuorolaiseksi. Hänen poistuttuaan nämä tilapäisenkelit alkoivat nahistella keskenään aivan kuin tavalliset pojat! Suuren ruuhkan vuoksi jouduin vielä kiertämään Mikonkadun kautta, ja siellä kaksi sopraanopoikaa lauloi juuri Jouluyö juhlayötä.

Jatkettuani matkaa kohti Stockan kulmaa alkoi kuulua kamalaa mölyä. Ihmisiä tungeksi valtavasti kadunkulmassa ja kadulla. Möykkä voimistui, ja lopulta näin myös violetit värivalot sekä ruuhkan aiheuttajan: Jari Sillanpää orkestereineen lauloi ja soitti Stockan kellon päällä. Ehkä musiikki oli nautittavampaa ihan kohdalla, mutta lähikaduille se levisi sumeana äänimattona. Kunpa olisivat laittaneet sinne sen enkelikuoron!  Espalla ohitin vielä yhdet Tiernapojat ja Aleksilla myöhemmin pullojen soittajan. 

Löysin kaupungilta sen, mitä olin mennyt ostamaankin, ja palasin pian kotiin leipomaan joulupullaa. Aamulla olin tehnyt kaksi taatelikakkua, toisen mukaani äidin luo, toisen tänne jääville. Illalla saunoin tyytyväisenä kaikesta. 

Tänään on myös ollut oiva päivä. Aamulla olin kirkossa. Siellä oli vähän väkeä. Saarna oli epätavallisen ajatuksia herättävä. Kirkkokahveilla tuli vilkasta keskustelua erään teologin kanssa, joka oli eri mieltä joistakin kohdista. Lähdin ennen yleistä keskustelua, koska tuntui, että pitää mennä, vaikka harmitti jäädä paitsi ajatuksenvaihdosta, jota kerrankin oli luvassa ihan omassa seurakunnassa. Otin leipäjakelusta joululeivän naapuriani varten, joka ei pääse helposti liikkeelle. Vein leivän, ja löysin naapurin huonovointisena. Kävin hänelle kaupassa, sillä hän ei ollut itse kyennyt. (Ymmärsin, että tätä varten minun oli pitänuyt lähteä kesken keskustelun.) Hei kotiin tultuani lähdin ystäväni kanssa kävelylle, kuten olimme sopineet. Sitten kirjoitin sukulaiselle joulukirjeen. Sen jälkeen lähdimme Armaani kanssa syömään läheiseen kortteliravintolaan, joka osoittautui mainioksi paikaksi. Sydämellinen isäntäpari ja hyvää, välimerellistä ruokaa. Varmasti menemme uudelleen!   

Jo nämä kaksi päivää, kun olen saanut puuhastella rauhassa omia asioitani, ovat voimaannuttaneet huomattavasti ahdistavien työviikkojen jälkeen. Jopa niin, että mieleen on alkanut putkahdella uusia ideoita työtä varten. Niin se on, että  ideat syntyvät vain joutilaisuudessa, eivät kiireessä puristaen. 

Vielä on paljon tehtävää, mutta jouluna voinen levätä, sillä en jaksa kantaa matkaan mukanaani muuta tekemistä kuin lukemista ja padin. Muut ajat juttelen äidin kanssa tai ulkoilen. Näin olen ainakin suunnitellut. Loppuun on lisättävä kaneetti: jos Luoja suo.