Matkustin perjantai-iltana entiselle kotipaikkakunnalle tyhjentämään vanhempien entistä asuntoa. Junamatka ei ollut tavallisimpia. Ensin hytisimme Pasilan asemalaiturilla kohtalotovereisen kanssa 45 minuuttia ennen kuin juna oikeasti tuli. Aina ilmoitettiin kolmen minuutin viivästymisestä kerrallaan. Sisälle ei voinut mennä lämmittelemään, sillä sinne kuulutukset eivät kuuluneet eikä laiturinäyttö näkynyt. Laiturin näyttötaulu olikin ainoa, mistä reaaliajassa näki senhetkisen lupauksen lähtöajasta. Aseman näytöt kertoivat vain, miten aikataulussa lukee. (Sama ongelma on tullut kohdattua Tampereella.) 

Kun viimein pääsin junaan, olin aivan kohmeessa. Sulattelin itseäni untuvatakin sisällä tovin. Takanani istui nainen, joka voi pahoin. Päätin lähteä poikeuksellisesti ravintolavaunuun juomaan kuumaa kaakaota edistääkseni hytinän loppumista.

Ravintolassa pyysin luvan istua samaan pöytään erään naisen kanssa, jonka kanssa olimme Pasilassa odotelleet ja ihmetelleet tilannetta ja epäselviä kuulutuksia (meneekö vaunu 6 Jyväskylään vai Seinäjoelle, ja milloin koko juna tulee, kun alkuosan vaunut olivat lähteneet jo hyvän aikaa sitten). Samassa pöydässä istui myös toinen, etäisesti tutun näköinen nainen. Juttelimme niitä näitä. Toinen nainen pyysi saada liittyä keskusteluun. Tokihan! Tuli vilkasta ajatustenvaihtoa ja kävi ilmi, että toinen oli kansanedustaja. Hetken aikaa innolla keskusteltuamme takana olevasta pöydästä tuli joukkoomme mies, professori, joka pyysi myös saada liittyä keskusteluun. Tokihan! Taas paransimme maailmaa ja varsinkin  murehdimme maamme ongelmia ja hallituksen ratkaisuja. Erityisesti koulutusleikkaukset ja vähäosisilta nipistäminen puhuttivat. Ja kas, hetken päästä käytävän toisella puolella istuva mies pyysi anteeksi että oli kuunnellut keskusteluamme ja pyysi saada liittyä seuraan kaverinsa kanssa. Tokihan! Hän muistutti, ettei saa unohtaa yrittäjän asemaa kansainvälisessä kilpailussa. Niinpä junamatka sujui harvinaisen sukkelasti ja ajatuksia herättävästi. 

Juna oli lopulta tunnin myöhässä, mutta ei se niin haitannut, kun oli saanut matkustaa hyvässä seurassa. Määränpäässä odotti vielä toisenlainen seikkailu. Taksijono oli pitkä, kun oltiin niin myöhään perillä. Sain kyydin aika nopeasti, mutta kuljettajan vointi huolestutti. Hän hengitti kevyesti mutta äänekkäästi ulospäin, ja peilistä näytti kuin hän olisi ollut turvoksissa ja heikkokuntoinen. Ylipainoakin nuorella miehellä oli todella paljon, ja nouseminen penkistä, turvavyön kiinnittäminen ja peräkontin luona käyminen olivat vaivalloisen puuskutuksen takana. Mietin, pitääkö pian soittaa pian 112, jos hän saa jonkin kohtauksen. Onneksi pääsin hyvin perille ja kuljettaja jatkoi matkaansa. Toivottavasti oli ohimenevä ongelma.

Tämä junamatka jäi mieleen tavalisuudesta poikkeavana. Olen miettinyt, olenko jäänyt paljosta paitsi, kun en yleensä käy ravintolavaunussa. Ehkä kannattaisi käydä. 😊