Opin juuri uuden termin: pseudodialogi. Helsingin yliopiston alumniuutiskirje esitteli pietarilaista tutkimusta, jossa oli äänitetty tutkittavien puhetta. Hyvin monet juttelivat kohteille, jotka eivät vastavuoroisesti osallistuneet dialogiin: kissoille, vauvoille, kasveille, autoille, vaatteille... Kissat ja vauvat saattavat reagoida puheeseen ja vauvat oppivat ennen pitkää itsekin puhumaan, mutta esimerkiksi autot, vaatteet ja tietokoneet eivät. Silti monet puhuvat niille. Kyse on vale- tai mukavuoropuhelusta eli pseudodialogista. 

Olen itse huomannut, että yksin puhumiseni on iän myötä lisääntynyt huomattavasti. Sisäinen monologi on alkanut karata ulkopuolelleni. Nuorempana saatoin käydä kuviteltua keskustelua jollakin kielellä, jota opiskelin mutta jota en osannut vielä hyvin: ruotsiksi, viroksi, ranskaksi, saksaksi. Se oli tavallaan myös ääntämisharjoittelua. Jos joskus jouduin yllättäen puhetilanteeseen enkä saanut sanaa suustani, huomasin myöhemmin käyväni tilannetta uudelleen ja uudelleen läpi niitä vuorosanoja lausuen, jotka olisivat sopineet tilanteeseen. 

Vauvoille ja eläimille tulee luonnostaan höpöteltyä helposti jotakin. Ei tarvitse edes tietoisesti ajatella asiaa. Ehkä ne/he äänensävystä osaavat jopa tulkita ainakin sen, missä mielessä niitä lähestytään. Tavallaan se onkin vuoropuhelua. Varsinaista pseudodialogia taitaa olla se, että itsekseen selittää jotakin ilman että odottaa mistään vastakaikua. Sellainen puhe on minulla ainakin lisääntynyt vuosikymmenten myötä. Ehkä se kertoo itsekritiikin höltymisestä, mikä näkyy muissakin asioissa ja tilanteissa.  

Jos sitten tapahtuu jotakin odottamatonta, mokaa pahasti tai tapahtuu jokin onnettomuus, niin silloin sitä alkaa myös helposti syytää mukavuoropuhelua myös yksin ollessaan: "VOI EI VOI EI VOI EI!" Joku käyttää todennäköisesti vahvempiakin sanoja.

Ilmiö on yleinen. Tutkijat arvelevat, että ekstroverteilla yleisempi kuin introverteilla. Entisaikaan oudoksuttiin ihmisiä, jotak puhuivat itsekseen esim. kadulla tai bussissa. Nykyisin pseudohöpisijät eivät erotu joukosta, koska puhujalla saattaa olla - ja useimmiten onkin - puhelin jossakin kätköissään ja hän puhuu siihen. Ja jos ei ole, voi tietenkin alkaa esittää puhelimeen puhujaa, jos muut katsovat oudoksuen. Sitä paitsi on ihmisiä, jotka koko ajan puhuvat. Minua vastaan tulee töihin mennessä usein keski-ikäinen mies, jolla on aina kiivas väittely menossa. Veikkaan, ettei hän edes huomaa puhuvansa ääneen.  

Vaan mitäpä pitäisi ajatella siitä, että joidenkin tutkimusten mukaan kasvitkin ajattelevat. Eli jos täti juttelee pelargonioille ystävällisesti, niin ne kukkivat paremmin kuin ilman puheseuraa. Sitä on kai selitetty hiilidioksidihönkäyksellä, joka puheen mukana tulee, mutta olisikohan muita vaihtoehtoja?