Ihanaa, mahtavaa! Tämä erikoinen, erilainen, outo kevätlukukausi on lopussa. Eilen ripustin naulaan väistötilojen kulkuluvan, tänään myös koulun avaimet. Todistukset, diplomit ja stipendit on jaettu, kollegoille huikattu hyvät lomat. Kukat on nyt laitettu vaaseihin ja oppilailta saadut kortit esille.  On aika levätä.

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, tuomet tuoksuvat ja omenapuu kukkii. Maailma on säteilevän kaunis... Ihana päivä aloitella lomaa. Ihana päivä myös koulunsa päättäneille ja uusille ylioppilaille, vaikka he eivät voikaan viettää juhliaan ihan tavanomaisin tavoin. Lähipiirin kanssa on kuitenkin mahdollisuus juhlistaa tapahtunutta.

Tänä vuonna on ilmestynyt toinen toistaan hienompia suvivirren esityksiä nettiin: virtuaalikuoroja ja -orkestereita, maisemakuvin koristeltuja, moniäänisiä, instrumentaaliversioita, uudelleen sanoitettuja... Jokaiselle jotakin. Me kuuntelimme suvivirren jo eilen luokan omassa juhlassa. Tänään oli vain todistustenjako koulun pihalla. Illalla aion pimputella suvivirren vielä kerran pianolla klo 18, kun on suomalaisten yhteinen suvivirsihetki.

Nyt tekee jo mieli ruveta omiin hommiin. Äsken jo lueskelin hiukan lehtiä pihalla teetä juodessani. Nyt pyykkikone päälle, pakkaamisen aloittelua huomista varten, pieni pyöräily lähistöllä ja illalla lueskelua terassin uudessa rottinkikeinussa ilta-auringon lämmössä. Mahtavaa - koko loma edessä päin.    

Suloista suvea myös sinulle!