Tänään oli päivä, jolloin en saanut mitään aikaan. Siis mitään mainittavaa, mitään hyödyllistä, mitään terveellistä, mitään mitä "olisi pitänyt tehdä"...

Olen pitkään kamppaillut jonkinlaisen sisäisen suorittamispakon kanssa. Aina on tekemättömiä töitä ja aina on huono omatunto siitä. Koskaan en tunne olevani täysin vapaa. Ikinä en voi vain olla.

Urani alkupuolella raadoin töissä illat ja viikonloputkin, kun en kaikkea saanut tehtyä työpäivinä normiaikaan. Vasta kun keho ja mieli alkoivat osoittaa uupumisen merkkejä, havahduin. Jätin pois kaikki ei-välttämättömät projektit, vaikka sainkin moitteita. Työmäärä, siis pakolliset vaadittavat virkaan kuuluvat hommat, ovat silti lisääntyneet vuosi vuodelta. Nyt ihmettelen, kuinka nuorempana jaksoin vielä nuo lisätyötkin. Työviikot olivat silloin pahimmillaan 55-tuntisia eikä työpäivän aikaan ollut taukoja. Ei ihme, etten jaksanut eikä keho kestänyt. Nyt yritän minimoida työt välttämättömimpään, ja saankin kaiken suunnilleen hoidettua keskimäärin 44 viikkotunnissa. 

Vaikka olen alkanut ymmärtää, että osa töistä on tehtävä rimaa hipoen, jos kaikkea ei kunnolla ehdi, vuosikymmenten suorittaminen on jäänyt jotenkin päälle vapaa-ajallekin. (Nyt sellaista onneksi on!)  Aina on huono omatunto, jos ei ole käyttänyt aikaa tehokkaasti tai saanut mielestään riittävästi aikaan. Toisaalta illat ja viikonloput kuluvatkin yleensä vain viikon töistä toipuen. Ei jaksa harrastaa, lähteä kulttuurin pariin, kutsua vieraita, käydä kylässä... 

Tänään oli siis yksi sellainen päivä, että näin illalla tuntuu, että olisi pitänyt ehtiä enemmän. Oikeastaan olin toipilaana kotona, kun taudin takia piti peruuttaa mökkiviikonloppu, mutta voin jo aika hyvin. Nukuin ensin ennätyksellisen pitkään, sitten luin lehteä iltapäivän puolelle asti. En käynyt ulkona lainkaan. En lukenut kirjaa. En vienyt kesäkenkiä varastoon. En ottanut kesäkukanraatoja pois kukkalaatikoista. En käynyt ostamassa kanervia. En käynyt edes kaupassa. Pesin kyllä vessat ja kaksi koneellista pyykkiä, mutta riittääkö se?  Seurasin ikkunasta rusakon ja citykanin puuhia pihalla. Pyyhin hiukan pölyjä komeron hyllyltä. 

Aika menee nykyään ihan tavattoman joutuisasti. Ilta tulee melkein heti aamun jälkeen. Töissä ehtii tehdä tsiljoona asiaa, kun joka sekunti tapahtuu jotakin, mutta kotona elämä valuu suorastaan käsistä. En käsitä ihmisiä, joilla on vapaa-ajan ongelmia, siis liikaa aikaa. En tunnista ilmiötä. Ja jotkut tarvitsevat viihdettä kuluttaakseen aikaa. MItä? Aikahan kuluu liian nopeasti muutenkin.  

Onko tällainen pohdiskelu vain merkki ikääntymisestä? Enää ei jaksa niin kuin ennen. Vai onko kyseessä jokin syndrooma? Vai yritänkö vain selitellä ja peitellä luontaista laiskuuttani? Miten tästä parannutaan?

***

Myöhempi lisäys:

Tänään onkin kuulemma kansainvälinen epäonnistumisen päivä. Kaikenlaisia teemapäiviä sitä onkin. Taisin nyt sitten onnistua teemapäivän aiheessa aivan erinomaisesti!