Tänä vuonna en ollut uudenvuodenjuhlissa. En myöskään noudattanut muita traditioitani eli kuunnellut tasavallan presidentin puhetta puoliltapäivin tai Wienin filharmonikkojen konserttia iltapäivällä.

Olin tapaamassa vanhempiani Keski-Suomessa. He kävivät nukkumaan klo 21, kuten tavallisestikin, enkä oikein osannut lähteä sieltä kaupungin uudenvuodenhulinaa katsomaan. Se olisi sitä paitsi karistanut unet äitini silmistä, kun hän olisi kaiken aikaa pelännyt puolestani, vaikka olen jo hyvinkin aikuinen... Niinpä tein uuden kalenterin käyttöönottotoimia ja lueskelin kaikessa rauhassa Vartija-lehteä samaan aikaan kun ulkosalla paukkuivat raketit heti kuudesta alkaen. Juurikaan en raketteja nähnyt, mutta paukuttelu toi mieleen äidin kertomukset sota-ajan kauhuista.

Äsken katsoin sikäläisen paikallislehden nettisivuilta kuvakoosteen illan juhlallisuuksista, ja hiukan alkoi harmittaa, etten mennyt paikan päälle. Ties vaikka olisin tunnistanut jonkun tutun kolmenkymmenen vuoden takaa! Kaupunginjohtajan muistan näöltä omien opiskeluaikojeni näkyvänä opiskelijapoliitikkona. Hiukan on hiusten väri ja olemus muuttunut, mutta kyllä hänet kuvista tunnistaa.

Tänään iltapäivä ja alkuilta kuluivat junassa istuen, ja tavanomaiset uudenvuodenrutiinit tulivat mieleen vasta, kun luin netistä presidentin puheesta ja kuulin veljeltäni kommentteja konsertista. No, puheen katsoin äsken ylen nettisivuilta (hyvä puhe ja arvostin sitä, että hän rohkeni toivottaa kansalle Jumalan siunausta!) ja konserttikin löytynee areenasta. Kotona on mukava taas olla, ja Armaani oli valmistanut ihanan ilta-aterian ja ajatellut katsottavaksi elokuvankin illan ratoksi (Metsän tarina, jonka itse asiassa annoin hänelle synttärilahjaksi jokin aika sitten - hienoja luontokuvia, mutta tarina oli vähän liian "kokoperheenomainen").

Kooste omasta elämästä viime vuoden aikana on vielä tekemättä. Monenlaista mahtuu vuoden sisään. Samalla sitä miettii ja toivoo, että alkanut vuosi voisi olla hyvä vuosi - ei suuria suruja tai katastrofeja sen enempää omassa kuin muidenkaan elämässä.  Jotkut asiat pelottavat, jotkut herättävät uteliaisuutta, jotkut ilahduttavat jo etukäteen. Niin monenlaista mahtuu ihmiselämään. Eniten pelottaa maailmantilanne sekä joidenkin läheisten terveys. Iloa tuottaa hyvä oma arki ja läheisten ihmisten hyvät asiat. Työkin tuntuu varsin iloiselta asialta tätä nykyä. Loma on tarpeen ja hyvältä tuntuu, että sitä on vielä jäljellä muutama päivä, mutta iloisin mielin olen myös aloittamassa uutta lukukautta. (Äsken silmä osui lukujärjestykseen, eikä yhtään ahdistanut!)

Toivon, että viimeisten lomapäivien aikana ennätän vielä kotitöiden lisäksi lukea paljon. Kirjoja on odottamassa vino pino. Nyt on menossa Kari Hotakaisen Luonnon laki, ja se on varsin hyvä. 

Tervetuloa, vuosi 2014.