Olen syvästi järkyttynyt Koskelan teinimurhasta kuten  kaikki muutkin suomalaiset. Oikeudenkäynnin alettua lehdissä on  kerrottu, mitä kaikkea kolme teinipoikaa oli uhrilleen tehnyt ennen kuin jättivät hänet kuolemaan. Se on ollut kuvottavaa! Lehdessä vielä mainittiin, että se, mitä kerrottiin, oli tarkkaan harkittua, eikä kaikkea edes kerrottu. Tuntuu aivan, aivan käsittämättömältä, että joku voi olla niin paha toista ihmistä kohtaan. Kaiken lisäksi osa tekijöistä oli tuntenut uhrin pikkulapsesta saakka ja jopa ollut uhrin äidin hoidossa. Millainen on sellaisen nuoren mieli. joka kykenee sadistiseen väkivaltaan? Nuorin palasi teon jälkeen paikalle äänittämään uhrin vaivalloista hengitystä ja lähetti sen viestinä kavereilleen todeten, että vielä on elossa.

On selvää, että yhteiskunta on pahasti epäonnistunut sekä uhrin suojelemisessa ja auttamisessa että murhaajaksi muuttuneiden nuorten kasvattamisessa inhimillisiksi ihmisiksi. Pahasti oireilevia nuoria on entistä enemmän, eivätkä koulujen, lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon resurssit riitä kaikkien auttamiseen. Sinänsä nuorten tekemä väkivalta on vähentynyt, mutta vakavat väkivallanteot ovat lisääntyneet.

Luulen, että kiusaavaksi sadistiksi kasvaneen olosuhteet ovat alun alkaen olleet huonot. Jos lasta vauvasta asti rakastetaan, pidettään sylissä, katsotaan silmiin ja kohdellaan omana ainutkertaisena persoonanaan, hänelle kehittyy vahva itsetunto ja ymmärrys siitä, että myös toisia kohdellaan kunnioittavasti ja arvostaen. Silloin ei tule tarvetta tehdä pahaa toisille. Jos on kokenut kovuutta ja laiminlyöntejä, ei pidä itseään tai toisia hyvyyden arvoisina. Toki joskus on ollut tapauksia, joissa väkivallan tekijän sanotaan olleen "hyvästä perheestä", jolla ilmaistaan, että ainakin lapsuusperheen kulissit ovat olleet kunnossa. Voi sekin olla mahdollista, että jonkun personallisuus on syntymästä asti altis huonoihin valintoihin tai empatiakyky puuttuu. 

Tokikaan ei ulkopuolinen voi kuin arvailla, ja arvaukset saattavat mennä pahasti pieleen. Tapahtuma on kuitenkin niin kauhea ja ahdistava, ettei voi olla miettimättä, miten tällainen on mahdollista. Illalla nukkumaan käydessä asia on palannut joka ilta mieleen eikä nukahtaminen ole ollut helppoa.  Kauhistuttaa ajatella, millaiset ovat nyt tunnelmat uhrin ja tekijöiden vanhemmilla ja muilla läheisillä. Voivatko he enää koskaan elää tavallista elämää? Millainen on ollut uhrin koko elämä kiusattuna ja syrjään jätettynä? Miksi kukaan kolmesta murhaajasta ei tullut missään vaiheessa järkiinsä ja lopettanut väkivaltaa? Miksi he kaikki suunnittelivat kerta kerran jälkeen aina pahempia kiduttamisen keinoja?  Miten voitaisiin estää tällaiset? Iltarukouksessa sanat ovat vähissä. Herra armahda.