Etäherättäjäjuhlat Kauhavalta päättyivät juuri yhteiseen rukoukseen ja Herraa hyvää kiittäkää -virteen. On vaikuttavaa, kun tavallisesti juhlakentällä tuhannet ihmiset polvistuvat yhdessä rukoilemaan. Tällä kertaa olimme etäällä toisistamme mutta ajatuksissamme lähellä. Tämän vuoden juhlien tunnus oli Siipiesi suojassa, ja sitä tietysti puheissakin pyöriteltiin monelta kannalta. Muun muassa siitä mainittiin, että alkuperäisessä Mua siipeis suojaan kätke -virressä, jonka Lina Sandell-Berg on kirjoittanut, pyydetään päästä Jumalan avarien siipien suojaan. "Sinä riität - sinä kelpaat - sinä et ole yksin", sanoittaa armon avaruutta H-Y:n rippikoulutyö.

Eilinen postaukseni päättyi aika rajuun siioninvirsisanoitukseen. Siksipä siteeraan tähän toista, uudempaa virttä, jota veisattiin mm. nuorten yöveisuissa perjantai-iltana:

"Minun päiväni paljon kantaa / arvotonta, joutavaa. / Sinä yksin voit kaiken antaa, / mitä en voi saavuttaa. / Sillä sinun on valta ja voima, / sillä sinun on valta ja voima.

Oma voimani eihän riitä / edes voimaa pyytämään. / sinä silti et syytä siitä, / jaksat auttaa etsimään. / Sillä sinun on valta ja voima, / sillä sinun on valta ja voima.

Sinun valosi loistaa tiellä, / jolta muuten eksyisin. / Sinä, Mestari, kannat siellä, / missä horjun, kaadunkin. / Sillä sinun on valta ja voima, / sillä sinun on valta ja voima. 

Ja kun lopulta päätän matkaa, / mitä silloin itkisin. / On vain armoa, jos saan jatkaa / täältä taivaan pitoihin. / Sillä sinun on valta ja voima, / sillä sinun on valta ja voima."

SV 108 (Mika Nuorva)