Kesä on kääntynyt syksyyn. Hurjan hellejakson jälkeen tuli sadekausi, ja nyt ollaan koko lailla tavanomaisissa syysolosuhteissa.Tänä aamuna on aurinkoista ja selkeää. Tunti sitten lämpötila oli +5°C, mutta nyt se on noussut jo 11:een.

Kävin aamukävelyllä kokovihreässä asussa, kuulokkeet korvillani, äänikirjaa kuunnellen. Useita koiria tuli vastaan taluttajineen, mutta kaksi jäi mieleen. Ensimmäinen oli niin häkeltynyt minun olemuksestani, että se nauliutui niille sijoilleen ja tuijotti. Häntä kyllä heilui, ja ehkä se olisi lähestynyt, jos isäntä olisi antanut hihnasta löysää. Koiran ilme oli mainio: se ei selvästikään tiennyt, minkä lajin edustaja minä olin. Se olisi varmaankin jäänyt tuijottamaan ties kuinka pitkäksi aikaa, ellen olisi ohittanut sitä ja jatkanut matkaa ja isäntä kutsunut koiraa jatkamaan matkaa. Hauva oli itse pitkulainen, oranssinruskea, mäyräkoiraa isompi mutta spanielia pienempi. Toinen vastaantullut erityinen koirayksilö oli pieni sheltinpentu. Se oli harmaa ja kovin söpö. Sen taluttaja nykäisi koiran jatkamaan matkaa ennen kuin pentu ennätti päättää, tulisiko se tutkailemaan minua tarkemmin.

Alkuviikosta kävin kävelyllä Mätäojan varrella. Siellä oli kymmenittäin, ehkä sadoittain valkoposkihanhia! Osa oli varmaankin muuttomatkalla - taisin nähdä samanlaisen massan keväällä samassa paikassa, ja silloin ne olivat muutaman päivän kuluttua kadonneet. Hanhet uiskentelivat joen leveässä kohdassa, kunnes päättivät lähteä kävelytien yli isolle nurmikentälle. Yksi lähti, ja toiset seurasivat perässä. Nyt näin käytännössä, mitä tarkoittaa "hanhenmarssia". Nurmella oli syötävää ja mukava oleskella. Sitten tuli tietä pitkin iso koira, ja kaikki hanhet lehahtivat lentoon palaten joelle. Kokivat varmaan olevansa siellä enemmän turvassa. En malttanut olla pysähtymättä kuvaamaan tuota valtavaa joukkoa, enkä ollut ainoa, joka niin teki.

Jokasyksyinen ja -keväinen vieras on myös punarinta, joka pistäytyy meidän pihalla lyhyen aikaa ja jatkaa sitten matkaansa. Edellisen kerran näin sen keväällä, ja nyt se käväisi jälleen toissapäivänä. Se hypähteli ihmettelemässä autokatoksen ympärillä olevia rakennustellinkejä. Ehkä se muisti, ettei niitä ollut viimeksi... Sekin jatkoi sitten matkaansa, nyt varmaankin etelään. Ehkä se sai vauhtia navakasta pohjoistuulesta, joka puhalteli parin päivän ajan.

Lapissa on alkanut jo ruska. Täällä puut ovat vielä vihreitä ja kesäkukka-amppelit kukoistavat, mutta pihlajanmarjat jo punertuvat, omenat kypsyvät ja pensasmustikoiden lehdet ovat muuttuneet punaruskeiksi. Säässä on syksyn tuntu, vaikka lämpimiäkin päiviä voi vielä osua kohdalle. Näin vuodet vierivät yhä kiihtyvällä vauhdilla kesästä jouluun ja seuraavaan kesään. Vaihtelu virkistää tässäkin, mutta ei minua haittaisi, vaikka kesät jatkuisivat hiukan pitempään ja talvet olisivat edelleen pitkiä ja lumisia. Ennustus useista peräkkäisistä marraskuista ilman auringonvaloa tuntuu lamaannuttavalta. Tänään voi kuitenkin nauttia kirkkaasta auringonpaisteesta ja edelleen vehreästä luonnosta.