Korona on nyt jyllännyt puolitoista vuotta. Monet ovat sairastuneet, jotkut kuolleet. Suomi on tähän asti pärjännyt suhteellisen hyvin verrattuna moniin muihin maihin, mutta tilanne on muuttumassa. Yleensä suomalaiset ovat olleet rokotusmyönteisiä ja ymmärtäneet, että rokotusten ansiosta meillä lapsikuolleisuus on maailman pienimpiä ja keskimääräinen elinikä korkeimpia. Ei tarvitse enää olla huolissaan poliosta, isorokosta, tuberkuloosista eikä monista muistakaan sairauksista, joihin entisaikaan kuoltiin joukoittain. Tätä nykyä lapset eivät rokotusten ansiosta sairasta edes meidän lapsuudessamme tavallisia rokkoja kuten vesirokkoa, vihurirokkoa tai tuhkarokkoa. Nehän aiheuttivat aikanaan jälkiseuraamuksina mm. aivokalvontulehduksia, kuuroutta ja lapsettomuutta. Onko nykyajan rokotekielteinen nuorisonosa ollenkaan ymmärtänyt, mistä on kysymys?

Ymmärrän kyllä epäluuloja, joita voi syntyä uutta rokotetta kohtaan, mutta perustelut rokotteen turvallisuudelle kannattaa lukea asiantuntijoilta, ei vainoharhaisilta nettikirjoittelijoilta. Tähän mennessä on rokotettu jo miljoonia ihmisiä, joten pahat sivuvaikutukset olisivat jo tulleet ilmi. Mahdollisista pitkäaikaisvaikutuksia emme tiedä, mutta pahan koronan seurauksista on selvempi kuva: hengitysvaikeudet, keuhkojen pysyvä vaurioituminen, long covid työkyvyttömyyksineen, kuolema. On outoa, etteivät ne pelota niin paljon kuin rokotuskohdan lyhytaikainen kipu tai mahdollisesti päivän kestävä kuumereaktio. Kaksi kertaa rokotetuilla tehohoitoon joutuneilla on ilmeisesti lisätaakkana jokin pitkäaikaissairaus kuten syöpä. Silloin on kehon puolustusjärjestelmä kovilla muutenkin.     

Kaikkein eniten ihmettelen niitä, jotka vastustavat koronapassia. Sehän auttaa palaamaan turvalliseen normaalielämään ja mahdollistaa ravintoloiden ja tapahtumien toiminnan, toisin sanoen kauan lomautetuina olleiden ihmisten paluun takaisin työhön. Covid-19 on koetellut raskaasti ravintola-, matkailu- ja kulttuurialaa. Sääliksi käy myös koronapotilaita hoitavia hoitajia ja lääkäreitä. Käsittämättömän rankkaa työtä täydessä suojavarustuksessa kiireessä ja henkilökuntapulan keskellä, ja potilaita tulee enemmän ja enemmän siksi, etteivät nämä välitä suojautua rokotuksin. Ja kauheaa on ajatella, miltä tuntuu sydänsairaasta tai syöpäpotilaasta, jonka leikkaus siirtyy ja siirtyy, koska leikkauksen jälkeen tarvittavan tehohoitopaikan vie koronarokotukseen välinpitämättömästi suhtautunut kanssaihminen.     

Valtiovaltakaan ei ole hoitanut asioita kunnolla. Ensinnäkin velkaa on otettu rennolla kädellä: kaikki koronan aiheuttamat ongelmat luvataan korvata täysimääräisesti eikä velan takaisinmaksusuunnitelmasta ole tietoa. Mistään ei säästetä vaan kaikkeen otetaan uutta velkaa. Tässä ehkä näkyy hallituksen kokemattomuus ja nuoruus. Velkaa veljenpoikana ei tunnisteta. Jos jostakin jouduttaisiin kuluja vähentämään, yleinen älämölö saa nopeasti aikaan leikkausten perumisen. Hui, vaalit tulossa, ei uskalla riskeerata oman puolueen ääniä. Jos minä voisin päättää, niin ensimmäisenä huolehtisin tärkeimmistä: reilut palkankorotukset ja lisää työpaikkoja hoitoalalle ja varhaiskasvatukseen, joissa  työvoiman pahoinvointi ja joukkopako ovat jo menossa. Ei riitä pian ammattitaitoisia hoitajia rokotekriittisille tehohoitopotilaille tai päiväkotien henkilökuntaa hoitajien tai muidenkaan lapsille.  Mistä sitten voisi rahat ottaa? Minusta suureellisia rakennushankkeita tai niiden huippukalliita suunnittelutöitä voitaisiin lykätä. Sellaisessa, mikä ei ole elintärkeää, voitaisiin tyytyä vaatimattomampaan versioon. Muiden alojen palkankorotuksia voitaisiin myös siirtää. Jokainen supistus tai lykkäys osuu aina jonkun kukkaroon, mutta on ryhmiä, joilla on paremmat mahdollisuudet selviytyä kuin ne, joila kyse on konkreettisesti jokapäiväisestä leivästä tai asunnon vuokrasta.

Erikoinen uutinen oli se, että jotkut, ilmeisesti keski-ikäiset naiset, ovat ryhtyneet häiriköimään koronapassin käyttöön ottaneita ravintoloita vastaan. Julkisuudessa oli tapaus Vääksyn ranskalaisesta kyläkaupasta ja ravintolasta.  Ravintoloille on aiheutettu muutenkin harmia varaamalla kaikki pöytäpaikat turhaan tai kirjoittelematta ilkeitä arvosteluja nettiin. Miten ihmiset kehtaavat?    

Mikähän mahtaisi olla paras tapa saada rokotekriittiset muuttamaan suhtautumistaan koronarokotukseen? Oikean, luotettavan tiedon saaminen ei tunnu kiinnostavan, vaan mieluummin luetaan omaa mielipiettä tukevia hörhösivuja. Raskain tie on se, että he itse tai heidän läheisensä saavat pahan covidin ja joutuvat sairaalaan - tai jopa tehohoitoon tai ruumishuoneelle. Yhdysvalloissa (jossa edellinen presidentti vähätteli koronaa ja sai aikaan epidemian leviämisen kulovalkean tavoin) ovat kuulemma rokotekriittiset sairastuneet lopulta rukoilleet rokotusta sairaalepedissä ennen tehohoitoa. Vähän myöhäistä! Täyden rokotussuojan saaminen vie useita kuukausia. HS haastatteli tänään kauhajokista nuorukaista, jonka perustelut rokottamattomuudelleen olivat, ettei virusta juurikaan ole Kauhajoella. Entä jos hänen isänsä tai äitinsä saa pahan covidin ja joutuu teholle? Poika ei siinä vaiheessa enää voi auttaa asiaa. Luultavasti hänelläkin on jo tartunta, ja mahdollisesti rokottamattoman vanhemman selviytymisestä ei ole takuita. Luulisi nuoren myös haluavan joskus kotipaikkakunnalta muuallekin käymään. Virus uhannee rokottamattomia vielä vuosia, jopa ainiaan tästä eteenpäin, kunnes kaikki ovat sen sairastanet tai saaneet rokotuksen. Eristäytyminen on yksi mahdollisuus mutta loppuelämän visiona karu.