Maailma on sekaisin. Suomessa on takerruttu lillukanvarsiin pääministerin bileiltoja analysoidessa samaan aikaan kun iso kuva maailmantilanteesta synkkenee synkkenemistään. Ilmastonmuutos kurittaa useimpia alueita, ja ruuasta ja juomavedestä alkaa tulla pula. Juuri niin kuin asiantuntijat ovat varoittaneet. Surkeaa vain, ettei heitä ole kuunneltu tai ainakaan ei ole reagoitu. Jokaisella maalla omat intressit ovat tärkeämpiä kuin yhteinen etu.

Energiasta tulee pula ensi talvena, Saksassa eritoten, mutta hinnan vuoksi muuallakin. Syyllinen on tietenkin sotahullu naapurimme, mutta peiliinkin voisi katsoa. Yhteiskuntaamme on viime vuosina rakennettu yhä enemmän riippuvaiseksi sähköstä. Ei puhettakaan, että sitä voisi säästää tai että kaiken ei tarvitsisi toimia sähköllä. Mukavuudenhalu voittaa ympäristöasiat yleisemminkin täällä länsimaissa. Muualla osataan puristaa appelsiinimehu tai kihartaa hiukset (muutaman esimerkin noin vain hatusta vetääkseni) omin voimin, ilman sähköä, mutta meillä on vempain joka asiaan. Kaikki tieto meistä on vain sähköisessä muodossa. Jos netti kaatuu, joko yhteiskunta halvaantuu.

Rahamarkkinat näyttävät ajautuvan kohti kaaosta. Sota jatkuu Ukrainassa ja valheet Venäjällä. Kiina kiduttaa omia kansalaisiaan. Saudi-Arabiassa naisilla ei ole samoja oikeuksia kuin miehillä, ja Afganistanissa naisilla ei enää ole mitään oikeuksia. Kriisipesäkkeitä tuntuu syntyvän joka suunnalle. 

Koti-Suomessa vanhuksista ja lapsista huolta pitäville ei makseta kunnon korvausta, vaikka lähes jokainen meistä tarvitsee jossakin vaiheessa elämässään hoivaa. Päästetään huonojen työolojen seurauksena ammatti-ihmiset siirtymään muille aloille, vaikka heillä sydän sykkisi hoitotyölle. Miksi asiaa ei saada kuntoon? Sen sijaan suunnitellaan jos jonkinlaisia valtavia hankkeita, joita ei tarvita mutta jotka maksavat miljoonia, esimerkkinä vaikkapa tunnin juna Turkuun tai keskustatunneli Helsingin keskustan ali. Niitä ei tarvita niin kauan kuin vanhukset joutuvat kärvistelemään kotona liian huonokuntoisina tai kuolemaan yksin ja hylättyinä. Tällainen kohtelu olisi halveksittavaa ns. köyhemmissä maissa Afrikassa ja Aasiassa, joissa yhteisö pitää huolta. Meillä köyhyys on henkistä. Rahanhimo on sokaissut päättäjät ja suuryhtiöiden johtajat. Osingoilla ja eri alojen ei-oikeasti-tärkeillä hankkeilla saisi jo moni vanhus hyvän hoidon, mutta kun "on kyse eri rahoista". Siis siitä, että vanhusten ja lasten hoitoon on pikkuinen rahapussi ja muihin hankkeisiin lähes pohjaton säkki.

Kuinka saisimme ajattelutavan käännettyä niin, että meistä tulisi aidosti maailman onnellisin kansa? Ja onko mitään keinoa, jolla koko maailma pelastuisi, vai onko ihmisen aika maapallolla pian ohi?