Aurinko laskee tätä nykyä jo neljän jälkeen ja nousee vasta kun työpäivä on ollut jo hyvän aikaa menossa. Niinpä työmatkat kuljen nyt pääasiassa pilkkopimeässä. Varsinkin pyöräillessä tulee usein vähältä piti -tilanteita, kun yhtäkkiä edessäni on mustiin pukeutunut hahmo, jota ei erota ennen kuin hän on pyörän valokeilassa - siis aivan liian myöhään.

Kahdesti peräkkäin olen ollut vähällä ajaa juoksevan, mustiin pukeutuneen naisen yli samassa paikassa, jossa kelmeä katuvalo loppuu ja tie sukeltaa pimeään. Kuinka hän osuukin olemaan juuri siinä, niiden muutaman metrin alueella, jossa ei näe yhtään mitään. Toki olen nyt oppinut ja olen varuillani juuri siinä mutkassa ja ajan oikein hitaasti, mutta ihmettelen, eikö pimeän juoksijan kannattaisi jonkinlainen heijastin hankkia turvallisuutensa parantamiseksi.    

Samoin ihmettelen niitä, jotka varustavat koiransa neonvalopannoilla, mutta itse sulautuvat tyystin pimeyteen mustine vaatteineen. Olen nyt oivaltanut, että jos alhaalla tien sivussa liikahtelee vihreä tai punainen valo, siitä lähtee näkymätön (musta) hihna, jonka päässä on mustapukuinen henkilö.

Toki itseänikin olen joutunut muistuttelemaan, että takkeihin on muistettava kiinnittää tehokkaat heijastimet. Olen tullut ne poistaneeksi keväällä, kun olen laittanut takit pesuun. Kaikki ulkovaatteethan ovat Suomessa mustia, koska muun värisiä ei juurikaan ole saatavilla. Vain harvoissa, yleensä ulkoilu- ja sadevaatteissa, saattaa olla heijastinnauha vakiovarusteena, mutta töihin useimmat eivät mene urheilukuteissa.  

Viime päivät olen kipeän polven takia joutunut menemään töihin bussilla. Siellä ongelmana on se, että jos heijastinta ei muista bussiin noustessaan laittaa taskuun, se takertuu helposti bussin penkin väliin ja irtoaa. Olen menettänyt ainakin viisi kuusi heijastinta tämän vuoksi. Sitten pitää taas muistaa ostaa uusi. Nykyisin on kyllä aika hyvät valikoimat erilaisia heijastimia, ja hinnoissakin on suuria vaihteluita. Voi ostaa edullisen tai jos tyyli vaatii, niin saatavilla on myös kalliita design-heijastimia. Viimeksi asiaa tutkailtuani huomasin paikallisessa Cittarissa hintahaitarin olevan noin 3 - 15 €. 

Siispä, arvoisa lukija, tarkistathan mitä pikimmin, että ainakaan sinä et ole mikään pimeä tyyppi!