Monet asiat ovat Suomessa ihan kummallisella tolalla. Jos minä saisin päättää, tekisin lukuisia muutoksia.

Tässä minun ohjelmani:

1. Lastensuojelussa annetaan tilanteiden kriisiytyä, kunnes ollaan huostaanoton edessä. Luin lehdestä, että tämä johtuu siitä, ettei kunnilla ole varaa ennaltaehkäisevään puuttumiseen kuten kodinhoitajien palkkaamiseen perheiden avuksi, mutta huostaanoton kustannuksissa auttaa valtio. Määräisin, että valtion on tuettava kuntia varhaisen puuttumisen kuluissa. Se tulee varmasti halvemmaksi kuin kalliit sijoitukset kodin ulkopuolelle. Samalla inhimillisen kärsimyksen määrä vähenee. 
2. Alkoholistien auttamisessa tehokkaimmaksi on todettu vertaistuki kuten AA. Kuntouttaminen lääkkeiden avulla johtaa ojasta allikkoon,  katkaisuun on vaikea päästä eivätkä kunnat lähetä asiakkaita hoitoon Järvenpään sosiaalisairaalaankaan, koska se maksaa.  Kalliimpi hinta maksetaan siitä, jos alkoholisteja ei hoideta, koska siitä kärsivät myös puoliso, lapset, työtoverit ja muut läheiset. Näiden kaikkien fyysisten ja psyykkisten oireiden hoito tulee moninkertaisesti kalliimmaksi kuin sen alkoholistin lähettäminen tehokkaaseen hoitoon. Tehokkaimmaksi havaitulle vertaistuelle eli AA-ryhmille tulisi antaa niiden tarvitsemia resursseja.
3. Huumeiden käyttäjien hoitoon saaminen vasta vaikeaa onkin. Vaiva katsotaan ilmeisesti itse aiheutetuksi. Pahinta on, että huumeäitien annetaan pilata myös tulevan lapsensa elämä, kun äidin oikeus huumeidenkäyttöön katsotaan tärkeämmäksi kuin lapsen oikeus terveeseen elämään. Voiko olla totta, että Suomessa syntyy vuosittain 600 alkoholin tai huumeiden vaurioittamaa lasta? Noin monta kehitys-, oppimis- ym. vammaista lasta, jotka tarvitsevat erityistukea koko elämänsä ajan. Eikös sekin tule kalliiksi? Huumeidenkäyttäjille siis lisää hoitopaikkoja, erilaisia, ja mahdollisuus määrätä käyttäjä pakkohoitoon. Hän kiittää siitä myöhemmin, jos pääsee huumeista eroon.
4. Työllistäminen on tehty pienyrittäjille tosi kalliiksi ja hankalaksi. Palkan lisäksi tulee toinen mokoma sivukuluja. Kun maassa on 650 000 työtöntä, olisi syytä helpottaa työllistämistä kaikin keinoin. Työttömille pitäisi myös sallia pienet lisätulot ilman työttömyyskorvauksen menettämistä, jotta nämä voisivat kenties sitä kautta löytää ajan kanssa myös pysyvän työpaikan.    
5. Maahanmuuttajien suomen kielen opinnot on saatava käyntiin heti, ja niiden tulee olla riittävän tehokkaita eli aluksi kokopäiväisiä. Ilman kielen hallintaa ei kukaan voi kotoutua mihinkään.
6. Suomeen turvapaikanhakijoina tulleille on annettava heti mahdollisuus työn tekemiseen ylöspitonsa korvaukseksi. Se on tärkeää sekä itsetunnon että sopeutumisen kannalta. Yksinkertaisia työtehtäviä, joissa ei tarvita kielitaitoa, löytyy varmasti esim. puistotöistä, siivouksesta, kauppojen lajittelutöistä, lumenluonnista ym. Monessa kulttuurissa miehelle on ankara häpeä, jos hän ei pysty tekemään työtä ansaitakseen perheelleen toimeentuloa. Kaikki myös ymmärtävät, että on aloitettava vaatimattomista tehtävistä. Työnteon kieltäminen vuodeksi pariksi opettaa vain vaatimaan vastikkeetonta tukea edelleenkin. Suomella ei ole siihen varaa.
7. Lievästi kehitysvammaisille on annettava mahdollisuus tuettuun työssä käymiseen. Muutamat kauppiaat ovat oivallisesti työllistäneet vajaakuntoisia mm. palautuspullojen käsittelyssä, siivouksessa, hyllyjen järjestämisessä jne. Sairaaloissa ja suurkeittiöissä olisi mahdollisuuksia tähän myös. Tarvitaan vain lisää työnohjaajia. Kehitysvammaisten palkkarajaa ilman eläkkeen pienenemistä olisi myös nostettava. Miksi muuten vanhusten pitäisi käydä töissä, vaikka nuoria ja maahanmuuttajia on työttömänä kymmeniätuhansia?
8. Vanhuksilla pitäisi olla kunnioitettu asema yhteiskunnassa. On rakennettava riittävä määrä vanhustenkeskuksia, joissa on sekä asuntoja että yhteisiä tiloja. Vanhuksen kunnon heiketessä hänen olisi saatava riittävästi palveluja ja  hoitoa samassa paikassa. On ihmisarvoa alentavaa lähettää sairas tai kuoleva vanhus ylikuormitetun sairaalan käytävälle odottelemaan ”loppusijoituspaikkaa”. Huutolaisuus on palannut, vaikka Suomi kutsuu itseään vanhasta muistista hyvinvointivaltioksi. Täällä eivät heikot pärjää!   Miten mahtavaa olisi, jos mummoilla ja vaareilla olisi kunniakansalaisen asema, ja he saisivat elää elämänsä ehtoovuodet kodinomaisessa paikassa silloinkin, kun kunto ei salli enää omassa kodissa asumista. On häpeällistä, että he joutuvat kokemaan olevansa taakka yhteiskunnalle, joka odottaa vain heidän kuolemaansa.   

Tässä päällimmäiset kohdat ohjelmastani. Mitä mieltä muut olette? Minä veikkaan, etteivät nämä järjestelyt lopultakaan tulisi kovin paljon kalliimmiksi kuin nykyisen pahoinvoinnin seurausten aiheuttamat kulut. Onnellisuus lisääntyisi varmasti.