On menossa seesteinen joulunodotusaika ilman tavanomaista kauheaa stressiä. Onhan aina kaikenlaista mietittävää, mutta tällä kertaa töissä oli helpompaa kuin koskaan, joten oman joulun valmisteluihinkin saattoi käydä rauhallisemmin mielin.  Viikonloppu ennen aattoa auttaa myös huomattavasti. 

Sain lahjaksi valkoisen valopallon, jonka viritin tuohon työhuoneen ikkunaan. Se ilahduttaa minua joka kerta, kun katse osuu siihen! Se tuntuu jotenkin inspiroivalta, hellyttävältä, jouluiselta. Kiitos sen antajille, jotka tuskin aavistivat, kuinka suuren ilon tuottivat...

Tänä vuonna en yrittänyt kyökissä ylittää itseäni, vaan ostimme jouluruoat pääasiassa valmiina. Tein vain laatikoita (perunalaatikko vasta imeltymässä). Armaani paistaa ensi yönä kinkun. Jotakin leivoin: joulupullia, taatelikakun, hedelmäkakun, Hanna-tädin kakkuja... Kokeilin äsken myös tehdä karkkeja: karpalo-valkosuklaafudgeja. En ole vielä maistanut. Konjakkiluumuja tein huomiseksi jälkiruuaksi. Tapaniksi on aikeissa tehdä bûche de noël.

En vietä joulua tänäkään vuonna komeroissa, joten ne saavat olla ihan rauhassa. Työhuoneen kaaosta olen hiukan yrittänyt taltuttaa, mutta sitä tuskin ulkopuolinen huomaa.  Lakanat on vaihdettu ja takanpäällys imuroitu. Armaani on huolehtinyt raskaammata siivouksesta. Tenniskyynärpää  ja nivelet eivät ole oikein kiitollisia näistäkään puuhista. Mukava kuitenkin laitella kotia juhla-asuun. Tietyt koristeet ovat kulkeneet mukanani kymmeniä vuosia, ja monilla joulukoristeillanmme on tarinansa.

Mitä sitten kaipaan? Sanotaan, että laiska töitään luettelee. Sitähän minä juuri äsken tein. Silti kaipaan hiljentymistä ja rauhaa. Aika menee keittiössä, pyhinä myös sukulaisten seurassa. Onneksi loma jatkuu loppiaiseen, joten rauhallisiakin hetkiä löytynee. Sitten eivät joulumietteet enää kuitenkaan tunnu ajankohtaisilta, vaikka joulu tavallaan onkin joka päivä. Milloinkahan olisi oikea aika lukea joulukirjoja, laulaa joululauluja, lausua joulurunoja? Pitäisi ehkä ymmärtää, että joulu on jo valmisteluissa läsnä. Kun olin lapsi, osallistuimme joka vuosi seurakunnan järjestämään juhlaan, jonka nimi oli Valmista sydäntäsi jouluun. Ei hullumpi ajatus. Silloin ei vielä laulettu Kauneimpia joululauluja, jotka lienevät ottaneet kyseisen tilaisuuden tehtävän.  Työkiireiden takia en tosin koskaan ehdi sen enempää Kauneimpiin kuin myöskään joulukonsertteihin. Ehkä sitten eläkkeellä, jos sellainen joskus koittaa.