Eilen olivat hiirenkorvat puhjenneet koivuihin. Ihastuttavan näköistä.  Valkovuokot ovat myös jo levittäytyneet lehtoihin, ja lintujen liverrys keventää aamutunnelmaa, olipa kuinka pilvistä tahansa. Peipposet ovat pirteitä ja mustarastaat lyyrisiä. Olin kuulevinani myös pajulinnun haikean laulelon.

Saa nähdä, tulevatko satakielet takaisin. Talven aikana kaupunki hakkasi niiden suosiman ojanrantapusikon ja läheisen metsän avaraksi ja rakensi sen täyteen ristiin rastiin kulkevia leveitä kävelyteitä. Koirat varmaan tykkäävät, mutta entä satakielet? Onneksi nauhoitin viime keväänä riemukasta viserrystä. Sitä voi kuunnella, jos lintuset eivät enää näissä maisemissa viihdy.  

Sain muutama viikko sitten kolmelta eri ystävältä lahjaksi sinisiä orvokkeja. Ne tekevät pihan kodikkaan kesäiseksi. Käyn niitä joka päivä töistä tullessani tervehtimässä. Orvokkini, tummasilmä...

Kesän lähestyminen tuntuu yhä todennäköisimmältä. Sitä edeltää kylläkin kova kiire koulumaailmassa. Niin vähän päiviä ja niin paljon tehtävää, arvioitavaa, korjattavaa, loppuun saatettavaa, niin paljon kokouksia, neuvotteluja ja päätöksiä.

Kova kiire ja triljoonat yksityiskohdat kuormittavat muistia. Tuntuu, että sekoitan asioita tätä nykyä enemmän kuin saan järjestykseen. Loma on aivoille todella tarpeen, kunhan sinne asti jaksan ja pääsen!