Unettomuus on viheliäistä. Vaikka kuinka yrittää kaikki konstit käyttää, ei vain saa unta. Tunnit kuluvat, mutta ei pysty vaipumaan uneen. Usein alkaa sydän hakata tai muuten oireilla, ja sitten unen saaminen on entistä vaikeampaa.

Niin kävi tälläkin kertaa. Olin juuri vaipunut uneen (harmitellen, kuinka en ehdi tarpeeksi nukkua, kun liian myöhään ennätin nukkumaan), kun minut herätettiin, ja sen jälkeen olikin mahdotonta enää saada uudestaan unen päästä kiinni. Lääkkeitäkin olin jo ottanut niin kuin aina, mutta turha toivo: ajatukset poukkoilivat, sydän jumputti eikä nukahtamisesta tullut mitään. Rentouduin, yritin olla ajattelematta mitään, luin kirjaa, kävelin välillä, join vettä, mutta mikään ei auttanut. Nyt on sitten taas rintakipuja ja epätoivoinen olo, kun kiireinen työpäivä ja -viikko on edessä. Pitäisi olla tosi reipas ja jaksavainen.Illalla olen vielä menossa ergometritestiin, jos sitä nyt tekevät tällaisen yön jälkeen.

Kesällä en tavallisesti tarvitse lääkkeitä nukkumiseen, mutta kun työt alkavat, tilanne on toinen. Tänä kesänä jouduin lääkkeitä käyttämään, sillä vanhempieni luona käydessäni en saanut koskaan nukuttua kunnolla, kun isä lähti vähän väliä liikkeelle eikä osannut enää takaisin petiin - viime aikoina ei myöskään vessaan. Hän taritsee apua monta kertaa yössä. Nukkuminen siellä on hyvin katkonaista, mutta ilman lääkkeitä en nukkuisi ollenkaan. Nyt alkaa keholle tulla raja vastaan, kun ei unettomia öitä tahdo jaksaa. 

Unettomille on monenlaisia ohjeita, ja minuakin auttavat tietyt vakiokonstit: rauhallinen puuhastelu ennen nukkumaan menoa ja lukeminen sängyssä kunnes silmät alkavat painua kiinni. Sillä keinolla eilisiltanakin hetkeksi nukahdin. Sopiva lämpötila ja raikas huoneilma helpottavat unensaantia. Talvella auttavat villasukat jalassa ja lämmin peitto. 

Olisi parasta, jos voisi joka yö säännöllisesti nukkua kahdeksan tuntia.Kesällä riittäisi seitsemän ja puoli. Silloin olisi herätessä virkeä ja jaksaisi hyvin. Nyt tuntuu kammottavalta ajatukselta raahautua töihin mustat pussit silmien alla ja olo voipuneena. Ärsytyskynnyskin on niin alhaalla, ettei siedä minkäänlaisia vastoinkäymisiä. Itkettää helposti. Kuitenkin on vaativa päivä edessä, työpäivän lisäksi vanhempien asioiden hoitoa kolmella puhelinsoitolla, sydäntutkimus ja pari kiirellistä kaupunkiasiaa. Huomisia tunteja ja vanhempainiltaakin pitäisi ehtiä jossakin välissä valmistella. Toivottavasti kykenen kaikesta huolimatta vastustamaan flunssaa, joka Armastani paraikaa vaivaa. Sade ropisee kattoon - ei saisi myöskään kastua.