Mahdollisuus muutokseen -kampanja hämmentää kristillistä kenttää. Kampanja vakuuttaa, että aina on uusi mahdollisuus, Jumala voi muuttaa ylivoimaisen vaikealtakin tuntuvan tilanteen. Järjestäjinä ovat pääasiassa vapaiden suuntien seurakunnat pääkaupunkiseudulla.

Kampanja on kohdannut vastustusta yllättävältä suunnalta: erityisesti Kirkko ja kaupunki -lehden pääkirjoituksissa on oltu huolissaan sitä, että ihmisille uskotellaan, että muutos olisi mahdollinen tai edes tarpeen. Näin olen tulkinnut - en muista miten asia täsmälleen ottaen ilmaistiin. Nettikeskusteluissa on tuotu esille, että kirkkoon kuuluminen riittää - ei pidä vaatia ihmisiltä muutosta eikä varsinkaan antaa vääriä toiveita elämänmuutoksesta. Jälkihoidon mahdollista puutteellisuuttakin on murehdittu. Tällaisen kansankirkkotulkinnan esittäjien tunnukseksi taitaisi siis sopia: "Koskaan et muuttua saa." 

Jo on kumma. Luulisi, että kansankirkkokin tahtoisi jäsentensä voivan paremmin, mikäli suinkin mahdollista. Ja luulisi, että uskottaisiin Jumalan mahdollisuuksiin tilanteessa kuin tilanteessa. Jos ihminen olisi valmis ottamaan selvää siitä, mitä kristinuskolla olisi tarjottavana, olisi minusta kovin kolkkoa vastata, että sinulla on jo kaikki, jos olet luterilaisen kirkon jäsen. Ole onnellinen sellaisenasi. 

En ole kampanjaan sen kummemmin tutustunut eikä se vastaa sitä kristillistä perinnettä, jossa itse tunnen oloni kotoisimmaksi, mutta sittenkin: ihmiset ovat erilaisia. Joku varmasti toivoo ja ehkä rukoileekin muutosta, ja hänelle kampanjan tarjoama tapa esittää asia voisi sopia hyvinkin. Eikö sitä saisi tarjota? Eihän se ihmisten varassa lopultakaan ole. Sen verran asiaan perehdyin, että katsoin äsken netistä Maria!-ohjelman kaksi haastattelua aiheesta. Toisessa  joku nainen kertoi olleensa okkultismin pauloissa teosofian kautta, ja siihen hänet oli johtanut pelko. Luulen, että erilaisten pelkojen vallassa eläviä ihmisiä on Suomessakin paljon. Kristinuskon sanomahan olisi heille juuri ajankohtainen: Älkää pelätkö! Sen viestittämiseen henkilökohtaisen kontaktin kautta kampanja käsittääkseni pyrkii. Sehän on ihan tavattoman kunnioitettavaa.

Toinen haastateltava oli Hannu Haukka, joka on kai koko kampanjan johtaja. Hänen vastauksensa melko provosoiviin kysymyksiin olivat asiallisia ja vakuuttavia. Hienoa, että hänellä on näky ja rohkeutta sen toteuttamiseen.     

Vierastin itse aluksi ensinnäkin sitä, että kampanjamainoksissa ei mainittu missään, että kyseessä oli kristillinen kampanja. Se selvisi joko ottamalla yhteyttä, menemällä nettisivuille tai lopuksi toisen viikon uusista mainoksista. Samoin kaiken maailman julkimoiden käyttäminen mainoksissa ärsytti. Sitten tulin toisiin ajatuksiin. Julkkisten kauttahan tietylle kansanosalle kaikki asiat  nykyisin esitellään. Lehtien lööpit kirkuvat milloin sairastumisia, milloin paranemisia,  rakkauden syttymisiä ja sammumisia, avio-onnea ja kriiisejä, kärsimyksiä ja kuolemaa. Tämähän onkin sitä, että ihmisille puhutaan sillä kielellä, jota he ymmärtävät. Kampanja ei olekaan välttämättä kohdistettu filosofeille eikä tieteentekijöille vaan ihan muunlaisille ihmisille. Ja suurin osa heistä on todennököisesti luterilaisen kirkon kastettuja jäseniä, jotka oikeasti toivovat muutosta olosuhteisiinsa tai ajatusmaailmaansa. Muutos on mahdollinen.