Julkisuudessa on alettu puhua yhä enemmän masennuksesta, suomalaisten kansantaudista. Tänä aamuna oli radiossa asiasta kiinnostava keskustelu, jota en valitettavasti kuullut kokonaan, ja päivän Hesari puuttui asiaan pääkirjoituksessaan.  Masennuksen takia sairaslomalla tai työkyvyttömyyseläkkeellä on valtava määrä suomalaisia, ja sadattuhannet popsivat masennuslääkkeitä. Lääkebisnes kukoistaa, vaikka monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, etteivät lääkkeet oikeasti edes auta masennukseen. Lääketeollisuus esittelee niitä harvoja tutkimuksia, joissa on jotakin hyötyä kyetty osoittamaan.

Syy masennuslääkkeiden laajaan käyttöön on yksinkertainen: raha. On halvempaa antaa masentuneelle yhdellä lääkärikäynnillä resepti kouraan  ja sen jälkeen uusia se säännöllisesti jopa potilasta näkemättä. Vuoden lääkkeet maksavat nimittäin saman verran kuin yksi terapiakäynti! Tosiasiassa masentunut hyötyisi luultavasti paljon enemmän oikeanlaisesta terapiasta. Säännöllinen kontakti hoitohenkilöön auttaisi monin verroin enemmän kuin pillerin pistäminen huuleen ja sen aikaansaama kemiallinen turtumus.

Ihmettelen, miksi masennuksen syitä ei ole laajemmin pohdittu eikä varsinkaan pyritty niihin vaikuttamaan. Monet asiantuntijat ovat jo vuosia muistuttaneet, että nykyinen työelämä on liian kovaa ja suorituskeskeistä. Ihmiseltä vaaditaan aina vain enemmän ja enemmän. Ei saa olla hidas eikä heikko, sillä tilalle otetaan helposti sukkelampi ja reippaampi. Pitää omaksua nopeasti paljon uusia työtapoja ja olla valmis tekemään monenlaisia tehtäviä. Elämän tarkoitus on monella myös hukassa. Aamun radiokeskustelussa Markku Ojanen, ”onnellisuusprofessori”, huomautti, kuinka monet luulevat onnen löytyvän rahan tai turruttavan viihteen avulla. Julkisuuskin – millainen tahansa - viehättää nuoria, eikä seurauksista ole ymmärrystä. Elämän rajallisuuden oivaltaminen sairauksien, menetysten ja epäonnistumisten myötä saattaa viedä elämänhalun ja masentaa, kun on unohdettu vanha neuvo: Muista olevasi kuolevainen (memento mori).

Kristittynä ajattelen, että jos ei ole turvaa Jumalassa, ihminen on oman itsensä varassa, ja se voi aiheuttaa kovaa ahdistusta, kun tajuaa oman pienuutensa ja heikkoutensa. Epäonnistumisen tai vastoinkäymisen hetkellä voimat uupuvat. Kristittynä saa olla heikko ja turvata vahvempaan. (Körttiläisenä saa olla tosi surkea ja vaivainen!) Kristityllä on myös toivo paremmasta, kun taas ateisti tajuaa katoavansa olemattomiin. Oman elämän pienuus ja tyhjyys saattavat ahdistaa.

Miten auttaa asiaa? Miten saada lainsäätäjät ja työelämän ruuvinkiristäjät ajattelemaan inhimillistä puolta tuottavuuden sijaan? Miten saada ihmiset huomaamaan elämän todelliset rikkaudet?