Syvä uupumus on vallannut minut töiden alettua. On vaikea pysyä unessa yöllä ja hereillä illalla töiden jälkeen.
Tänään on koko viikon paino jumittanut hartioita, ja kotimatkalla töistä neljän jälkeen kävi vähän hassusti: huristin bussissa vaihtopysäkkini ohi. Havahduin mietteistäni juuri kun bussi starttasi matkaan sieltä, missä minun olisi pitänyt jäädä pois. Seuraavalle pysäkille on pitkästi, sillä ko. bussi ei pysähdy kaikilla pysäkeillä. Itse asiassa päädyin naapurikaupungin puolelle.

Oli hirmuinen päänsärkykin ja kova nälkä, joten en millään jaksanut lähteä tallustamaan ruuhkaisen väylän reunaa takaisin päin vaan päätin oikaista suorinta tietä seuraavan bussini reitille. Onneksi puhelimessani on karttatoiminto, sillä sen avulla saatoin kulkea suorinta tietä. Kuinka ollakaan, hetken kuluttua havaitsin olevani palvelulinjan reitillä, ja vastaan tuli pian kaksi samannumeroista bussia. Kohta ne varmaan lähtisivät toiseen suuntaan. Ennen pitkää löytyi pysäkkikin, jolle jäin odottelemaan. Pysäkillä istuskeli kaksi ikäihmistä, joiden kanssa olikin hauska rupatella - tai toisen kanssa rupattelin, toinen vain hymyili minulle leveästi koko ajan. Kävi ilmi, että puhekumppani oli Viipurin tyttölöi, joka ei vieläkään ollut antanut anteeksi kotiseudun ja omaisuuden menettämistä. Minä olin sitä mieltä, että nykyiset naapurit - tai silloisetkaan rivimiehet - eivät olleet syyllisiä vaan valtion johtajat, mutta se ajatus ei saanut kannatusta. Joka tapauksessa oli oikein kiinnostavaa keskustella.

Ensimmäinen palvelubussi ei ollut menossa meille päin, mutta pian tuli toinen, jonka kyytiin pääsin. Olin aluksi ainoa matkustaja, ja kuljettajan kanssa vaihdoimme ajatuksia viikonloppuruuhkasta, johon olimme juuttuneet heti isommalle tielle tullessamme. Kun matkustajia tuli lisää, puheensorina lisääntyi. Kuljettaja oli selvästi sopiva palvelutehtävään: hän odotti aina, että huonojalkaiset pääsivät istumaan ennen kuin lähti ja tykkäsi selvästi myös jutella matkustajien kanssa. Mieleen jäi myös kepin kanssa liikkunut naismatkustaja, joka pois jäädessään  iloisesti toivotti hyvää viikonloppua sekä kuljettajalle että kaikille matkustajille.   

Kun pääsimme minun kotinurkilleni, menin kuljettajan luo ja kysyin, missä kohtaa hän voisi pysähtyä. "Mä voin pysähtyä missä vain", sanoi hän ja jätti minut pois saman tien, lähimpänä kotia olevassa kohdassa reittiä. Hienoa palvelua!

Vaikka päänsärky jatkui ja olo oli tavattoman väsynyt, sielu iloitsi näistä hauskoista kohtaamisista ja poikkeuksellisesta reitistä. Juotuani kahvit, syötyäni Armaani valmistaman päivällisen ja nukuttuani pienet nokoset alkoi jo tuntua paremmalta. Nappaan vielä pari särkylääketablettia, ja eiköhän olo ala muutenkin kohentua. Koko viikonloppu edessä!