Tämänpäiväinen uutinen: ilmakehässä oli viime vuonna (2016) enemmän hiilidioksidia kuin miljooniin vuosiin sitä ennen! Ilmastonmuutos on tosiasia, vaikka jotkut edelleen yrittävät sen kiistää. Suomessa olemme jo kokeneet epätavanomaisia myrskyjä, rankkoja sateita ja erikoisia lämpötiloja. Ei heti unohdu vuosi, jolloin jouluna ja juhannuksena oli sama lämpötila eli +6°C. Uutiset muualta kertovat äärimmäisestä kuivuudesta toisaalla, tuhotulvista toisaalla. ”Maailmankirjat sekaisin” ei olekaan mitään turhanpäiväistä päivittelyä vaan tosiasia!

 

Luin juuri pohdiskelua siitä, miten ihmiset helposti ajattelevat, että edeltäneiden aikakausien ihmiset olisivat olleet jotenkin yksinkertaisempia kuin nykyiset. Jos ajattelee elämäntapaa, niin itse asiassa nykyihminenhän se suurine keksintöineen on ilmaston pilannut. Se on myös keksinyt ja valmistanut niin suuren määrän ydinaseita, että ihmiskunta on mahdollista tuhota moneen kertaan.  Ennen sanottiin, ettei ihminen kuitenkaan ole niin tyhmä, että käyttäisi tuhovoimaansa elämän tuhoamiseen, että maailman johtajat pitävät huolen siitä, ettei ydinaseita käytetä muuhun kuin pelotteeksi. Voiko tuota enää tänään uskoa? Eräs suurvaltajohtaja aikoo moninkertaistaa maansa ydinasekapasiteetin lähivuosina. Osoittaako tämä toiminta suurtakin viisautta? 

 

Toki oli elämä ennen yksinkertaisempaa. Pääosin se oli taistelua jokapäiväisestä toimeentulosta ja hengissä säilymisestä. Katovuodet, sairaudet ja sodat niittivät satoa silloin, ja yksittäisen ihmisen elinikä oli puolet nykyisestä. Siinä mielessä meillä on paljon paremmin. Miksi kuitenkin näyttää siltä, että ihmiset – ainakin täällä Suomessa – ovat entistä onnettomampia, ahdistuneempia ja masentuneempia? Miksi aineellinen hyvä ei riitäkään onnelliseen elämään?  Moni suomalainen kokee jääneensä jostakin paitsi, koska on niin monia, joilla on korkeampi elintaso kuin heillä. Myös maahan sodan jaloista tulevat ihmiset ovat uhka omalle hyvinvoinnille. Heille ei saa antaa mitään ennen kuin minulla on paljon enemmän! Entäs jos osaisikin olla kiitollinen siitä, mitä jo omistaa? Jos ei kokisi muita kilpailijoina?

 

En voi käsittää, miten monet ihmiset voivat täyttää elämänsä vihalla ja katkeruudella. Illat kuluvat katsellen viihdeohjelmia, erityisesti niitä, joissa toisia nolataan. Liittyykö tämä samaan sarjaan kuin koulukiusaaminen, netin vihapuheet ja toisten uhkailu väkivallalla? Nostaako se omaa arvoa (omissa silmissä), jos löytyy joku toinen, jota voi alentaa ja halventaa? Mitä se kertoo ihmisen sisäisestä elämästä? Onko vihaaja jäänyt ilman rakkautta ja hyväksyntää omassa elämässään, varsinkin lapsuudessa? Onko kukaan kannustanut, kehunut ja katsonut rakkaudella? Mitä vaikuttaa se, että ihmiset ovat kadottaneet luottamuksensa Jumalaan?

 

Ilmastonmuutosta ei pystytä enää pysäyttämään. Hillitsemisen kanssakin on vähän niin ja näin, sillä merkittävimmät maat jatkavat entiseen tahtiin tai jopa lisäävät haitallisia toimia. Ne, keihin muutos eniten kohdistuu, ovat huolissaan, syystäkin. Niiden oma vaikutus on kuitenkin kovin pieni. Suomessa tietoisuus ilmastonmuutoksesta on aika laajaa. Silti monet fiksutkin ihmiset sanovat, etteivät aio muuttaa käyttäytymistään, koska heidän panoksellaan ei ole mitään väliä niin kauan kuin Kiina, Intia ja muut jättiläiset jatkavat saastuttamistaan. Luulisi kuitenkin, että hiukan paremmin voisi yönsä nukkua, jos olisi omalta osaltaan tehnyt kaiken, mikä on mahdollista. Pienistä puroista kasvaa iso kymi, vai miten se menikään.

 

Tiedän kristittynä, että maailmanhistoria kulkee kohti loppuaan. Sitä, onko lopulliseen ratkaisuun kauan vai vähän aikaa, ei voi kukaan tietää, mutta turvalliselta tuntuu ajatella, että kaikki on Jumalan  tiedossa.  Ehkä ihmiskunnan loppu ilmastosyistä on sama asia kuin luomakunnan loppuratkaisu Jumalan suunnitelmassa. Se, josta Johannes näki kauan sitten näkyjä, joiden sisällölle hänellä ei ollut sanoja. Elämme mielenkiintoisia aikoja.