Japanin tilanne mykistää. Maanjäristys ja tsunami veivät monta kylää ja kaupunkia, mutta nyt on lisäpelkona ja tosiasiana ydinvoimaloiden täydellinen tuho. Säteilyä leviää varmasti pian ympäristöön, kysymys on vain siitä, kuinka paljon ja kuinka kauas. Tilanne on jo hallitsematon ja peli menetetty, ja vaikka uhrauksiin valmiit teknikot vieläkin taistelevat voimaloissa taskulamput valonaan ja happisäiliöt selässään yrittäen suojata ulkopuolella olevia ihmisiä, mitään ei liene enää tehtävissä. Lohdutonta.  Japanilaiseen kulttuuriin kuuluu uhrautua yhteisön puolesta, joten tehtävä on kunniakas ja omaisetkin kannustavat siihen. Taistelu tuntuu kuitenkin jo toivottomalta.

Ei voi kuin ihmetellä ihmisten välinpitämättömyyttä ja ahneutta. Wikileaksin mukaan Japania on varoitettu Fukushiman riskeistä jo vuonna 2008. Jotakin tehtiin, mutta ei tarpeeksi. Pelkäänpä pahoin, että Suomessa tilanne on samanlainen. Riskejä ei ole haluttu ajatella loppuun saakka, ja keskustelu on vaiennettu täydellisesti. "Ei meillä mitään voi sattua" on tyypillinen ajatusmalli täällä. Ei ole maanjäristyksiä (mitä nyt 2,1 magnitudia Puolangalla toissayönä) eikä tsunameja (ellei sitten koko Atlantti pyyhkäise yli Pohjolan), mutta vedenpinta voi kohota napajäätiköiden sulamisen takia tai Itämeren tulvien vuoksi, ahtojäät voivat puristaa voimalaa tai öljyonnettomuus voi saastuttaa koko Itämeren, jolloin  jäähdytysvesi olisi öljyistä. Hm. Ja entäs terrori-iskun mahdollisuudet? Painopiste siinäkin on kuulemma siirtymässä Pohjolaan. Kun kuulee juttuja Olkiluodon uudesta ydinvoimalatyömaasta ja sen aliurakoitsijoiden aliurakoitsijoista, jotka kielitaidottomina puuhastelevat voimalan kimpussa, alkaa hirvittää entistä enemmän. Ranskassa ihmeteltiin suuresti, kuinka Suomi uskaltaa ottaa voimalaa tekemään firman, johon ei kotimaassaan luoteta lainkaan, puhumattakaan siitä, että koko voimalatyyppi on vielä kehittelyvaiheessa.  Ensi kokeilut uudentyyppisestä voimalasta tehdään Suomen maaperällä suomalaisten kustannuksella. 

Kaivoin aarteistostani 70-luvulta peräisin olevan autenttisen "Atomivoimaako? Ei kiitos" -rintanappini esille ja laitoin sen näkyvästi esille asuuni. Olen täsmälleen samaa mieltä ydinvoimasta kuin silloinkin. Rakas planeetta on suuressa vaarassa!