Tänään olen yhteyksissä nettiin mokkulalla -  h-i-t-a-a-s-t-i! Kannattaa harkita tarkkaan, mitä sivuja päivän lehdestä haluaa todella avata. Mökillä siis olen. Jos asuisin maalla, olisi netin käyttö siis tällaista. (LIsäbonuksena tänään paarmat, kärpäset ja hyttyset: surinaa korvissa ja vähän muuallakin.) Vieressä laulaa ajoittain myös Armaani sähkösaha, kun hän leikkaa lautoja uusiin portaisiin.

Olen ollut kasvimaalla. Se herättää uusia ajatuksia. Ei tulisi mieleenkään (tai tuli, muutta en toteuttanut) kuunnella siellä radiota tai äänikirjaa. Paarmojen laulu  ja lokkien kirkuna järveltä sopii taustaksi paremmin. Kasvimaalla rehottivat vesiheinät ja muutamat muut lajit, sillä edellisen kerran olin kitkenyt viikko sitten. Kasvimaa ei ole omani vaan isän, joka nyt on kaupungissa äidin käden takia ja jolle kasvimaa on lähes henki ja elämä. Hiukan häntä huojentaa tieto siitä, että kitkentä ja kastelu hoituvat.

Täystumpelona siis olen hankkiutunut kasvimaata kitkemään. Nyt oli helpompaa kuin viimeksi, kun kasvit olivat suurempia ja tiesin, mitä siellä pitäisi olla. Yllättävän vähän oli uusia rikkaruohoja kasvanut paitsi rivien väleihin, joita en viimeksi putsannut. Kauempaa näytti koko ala vesiheinäpellolta. Rikkaruohot tuntuivat olevan tosi sitkeitä. Lapsuudesta muistan, että kehotettiin ottamaan rikkaruohot juurineen pois. Helpommin sanottu kuin tehty. Varsinkin turnipsiksi nimeämäni ikävä laji katkesi aina maan pinnan tasosta ja varmaan äkkiä aikoo kasvattaa uuden ylävartalon katkaistun tilalle. Se ei siis turnipsia ole nähnytkään, mutta ruma lempinimi sopii sikäli, että kun yrittää vetää tursakkeen juurineen, kuuluu NIPS - tur-nips. Sen lehdet ovat vähän saman muotoiset kuin voikukan mutta piikikäsreunaiset ja juuri on tosi vahva.

Virsirunoilija on varmaan harrastanut kasvitarhaviljelyä kirjoittaessaan: "...niin syvät ja suuret / on synnillä juuret..." tai jotakin sinne päin. Sellaista on myös oma pahuus. Ei sitä saa juurittua pois, vaan aina uudelleen ilmenee milloin ahneutta, milloin kateutta, milloin vihaa.

Huomiseksi jäi porkkanoiden harvennus, kun ei oikein ole tietoa siitä, kuinka harvaksi rivi pitäisi tehdä. Tillit näyttivät vähän uupuneilta, joten niille on annettava vettä. Kaikille muille toki myös. Ilman vettä ei pärjää kasvikaan kauan. Tästäkin voisi tietty vetää muutaman vertauskuvallisen yhteyden hengelliseen elämään...

Hengellisestä elämästä en ollutkaan kuullut puhuttavan pitkään aikaan ennen kuin eräs ystävä sanaparia käytti pari viikkoa sitten. Ihan hämmästyin, kun nuoruudessani tuo taisi olla aika tavanomainen keskustelunaihe tietyissä piireissä. Vaan kuinkas on nyt sitten minun laitani: onko hengellistä elämää? Olen toisaalta kyllä samoilla linjoilla laulajan kanssa: "Mä en tahdo elää hengellistä elämää. Tahdon elää elämää." Jos ei kuitenkaan saivartelisi vaan katsoisi asian ytimeen, niin kyllä alkaa elämä vaikuttaa kuin kuivalta kasvimaalta (heh, tulihan se sieltä!), jos ei ennätä ajatustakaan suoda hengelliselle puolelle itsessään. Kaipuu elämän olennaisten asioiden pariin on onneksi olemassa ja tulee esiin heti kun suinkin siihen antaa mahdollisuuden eli hidastaa hiukan vauhtia ja alkaa kuunnella itseään.       

Kasvimaalta muuten oli ihana pulahtaa uimaan. Vesi on tosi lämmintä. Ilman lämpötila on tänään ollut 24 astetta, ei siis hellettä enää ainakaan täällä, ja arvelen, että vesi on vain hiukan viileämpää tai jokseenkin samanlämpöistä. Harvinaista ja ihanaa.

Kirjoista vielä:

Koko kesä ja jo kevätkin on mennyt Martti Simojoen elämäkertaa lukiessa. Se on minulla ilta- ja nyt myös autolukemisena, ja joudun toteamaan, että se auttaa erinomaisesti uneen. Hyvä niin, kun joskus on vaikea saada unta. Kirja on kuitenkin kiinnostavakin, joskin pikkuhiljaa alan kaivata muunkinlaista lukemista kuin kirkkopolitiikkaa. Jäljellä on satakunta sivua. (Olenhan muutakin siinä sivussa lukenut, mutta iltaisin ja nyt automatkoilla tätä.) 

Yllättäen huomaan myös kaipaavani luettavaksi jokakesäisen traditioni mukaisesti Outi Pakkasen dekkaria. Nehän ovat kaavamaisia ja vaikka mitä (olen tainnut useimmille antaa lukupäiväkirjassani kolme tähteä), mutta erinomaisia lomanaloituskirjoja. Tänä kesänä jätin Pakkasen väliin, kun pääsin lomatunnelmiin muutenkin lähtemällä pian reissuun, mutta huomaan nyt kesästäni puuttuvan jotakin! Taidan korjata asian ennen loman loppumista.