Isä palautettiin sairaalasta takaisin hoitokotiin, jossa hän oli pudonnut henkilökunnan rappusista. Meille selitettiin, että eräs muistisairas asukas osaa lukkokoodin ja hänellä on lupa käyttää henkilökunnan ovea, jonka takana ovat portaat alakertaan. Kukaan ei ole nähnyt isän poistumista ja putoamista -  henkilökuntaa ei ole ollut silloin paikalla. Ilmeisesti kyseinen asukas on avannut oven, ja isä on mennyt siitä ulos ja pudonnut. Ei tiedetä, kauanko hän on lojunut portaiden alapäässä ennen kuin hänet löydettiin. 

Isällä oli valtavat kivut, sillä hän oli aivan mustelmilla ja tikit päässä kertoivat kovasta kolauksesta. Vajaan viikon kuluttua isän kunto huononi ja hänet lähetettiin takaisin sairaalaan. Kävi ilmi, että hänellä onkin aivoverenvuoto. Ensimmäisellä kerralla päätä ei ollut edes kuvattu, ommeltu vain tikit ja tarkkailtu tajunnan tasoa. Nyt isä meni nopeasti huonoon kuntoon ja menetti puhe- ja liikuntakykynsä. Hyppäsin saman tien junaan, kun minulle soitettiin tilanteesta toissa tiistaina. Kun pääsin sairaalaan, isä pystyi vielä sanomaan muutaman sanan ja selvästi tunsi minut. Itketti, kun näin isän tilan. En voinut olla miettimättä, MIKSI hänelle kävi näin. Hän olisi vain halunnut elää yhdessä äidin kanssa rauhassa kotona elämänsä loppuun asti. Isä ei ollut jaksanut uskoa siihen, että he saisivat vielä yhteisen hoitopaikan. "En minä elä niin kauan", hän aina sanoi.

Kun viime viikonloppuna menin uudelleen isää katsomaan sairaalaan, hän ei kyennyt enää puhumaan eikä jaksanut olla hereillä. Illalla lähtiessäni rukoilin hänen kanssaan iltarukouksen "Levolle laskeun Luojani, armias ole suojani. Aamulla jos en nousisi, taivaseen ota tykösi", niin kuin edelliselläkin käynnillä. Toivoin parasta mutta pelkäsin pahinta. Sunnuntaina tuntui, ettei hän ollut enää tietoinen läsnäolostani.

Tänä viikonloppuna en millään pääse isän luo, vaikka ajatukseni ovatkin siellä. Kuulin kuitenkin aamulla, että hän olisi ollut vähän virkeämpi ja pitänyt silmiään auki. Toivo jonkinlaisesta toipumisesta ei olekaan kokonaan vielä menetetty, vaikka lääkäri minulle alkoikin puhua oikeuslääketieteellisestä kuolinsyyntutkimuksesta ja ruumiinavauksesta, kun kävin häntä tapaamassa. Ensi viikonlopuksi on jo junalippu ostettuna. Kunpa näkisin isän vielä silloin. Kunpa hän tuntisi minut. 

Jos isä toipuu, hänet palautetaan taas samaan hoitokotiin, jossa onnettomuus sattui. Pelottaa. Sairaalassa isää hoidetaan hyvin ja lempeästi. Hoitokodissa hän on enemmän tai vähemmän oman onnensa nojassa. Siellä ei tapahdu mitään. Muistisairaat ihmiset vaeltelevat päämäärättömästi käytävillä. Mitään virikkeitä ei näytä olevan. Voi tuijottaa telkkaria tai paljaita seiniä. Siellä ollaan joko jonottamassa pysyvää paikkaa tai intervallihoidossa. Minusta sellaisillekin asukkaille pitäisi järjestää viihtyisämpi ja virikkeellisempi ympäristö.  Kunpa oikea hoitokotipaikka löytyisi, mikäli isä saa vielä elää!