Viime kuukausina on tapahtunut niin paljon joka puolella maailmaa, että alkaa vaikuttaa siltä, että elämme käännekohdassa. Suuria muutoksia ei aina huomaa ennen kuin jälkeenpäin, mutta nyt tuntuu, että liian monta kriisiä on meneillään samanaikaisesti, ja uhkakuvia ja jännitteitä on ilmassa monella suunnalla. Mitähän tästä seuraa? Mikä on ihmiskunnan ja isänmaan tulevaisuus?

Viime päivien pakolaisvyöry Suomeen ja sen aiheuttamat reaktiot ovat poikkeuksellisia. Toisaalta hallitus rämpii jo ennestään  pahassa taloustilanteessa ja joutuu nyt Kreikan lisäksi miettimään pakolaisten sijoittamista ja kustannusten kattamista. Toisaalta kansalaiset ovat odottamatta nousseet barrikadeille toivottaakseen tulijat tervetulleiksi ja osoittaakseen vieraanvaraisuutta sodan keskeltä tuleville, uutta elämää etsiville. Samassa tilanteessa uhkia ja mahdollisuuksia. 

Tilanne on varmasti vaikeampi kuin keskivertokansalainen ymmärtääkään. Siksi toivoisi, että olisi löytynyt yhteisymmärrystä ja sopimisen halua kaikilta itsekkyyden sijaan, erityisesti niiltä, joilla ei ole huolta toimeentulostaan. Epätoivoinen hallitus rokottaa nyt kaikkein heikoimpia. Sama taitaa olla nähtävissä  maailman mittakaavassa: ne jolla on eniten, eivät suostu luopumaan omastaan, jolloin niiltä, jiolla on vähiten, otetaan sekin vähä pois, mitä heillä on. Seurauksena on epätasa-arvon aiheuttamaa katkeruutta ja vihaa, joka voi johtaa myös yhteiskunnallisiin mullistuksiin. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat joutuvat valitsemaan varman kuoleman ja epätoivoisen pelastautumisyrityksen välillä. Suomessa pienituloisimmat eläkeläiset miettivät, ostaako lääkkeitä vai ruokaa. Syyriassa perheenisä miettii, jäädäkö perheineen sotatoimialueelle ja  tullako kenties pakotetuksi taistelemaan vai lastatako perheensä kiikkerään kumiveneeseen toivoen parasta. 

Suomen pääministeri näyttää uupuneelta ja ulkoministeri harmaantuu silmissä. Valtiovarainministerin hymy on hyytynyt eikä muillakaan ole mitään rohkaisevaa sanottavaa. Hallitseeko kukaan tilannetta? Kyetäänkö tekemään viisaita päätöksiä?

Kristittynä ajattelen, että pitää toimia annetun ohjeen mukaan: muukalaisille on osoitettava vieraanvaraisuutta ja lähimmäisenrakkautta. Piispat ovat yksimielisesti ottaneet asiaan kantaa ja toimineet esimerkkeinä. Hyvä niin. Osa kansasta sen sijaan protestoi eroamalla kirkosta - jotkut kuulemma hallituksen päätösten takia, vaikka kirkolla ei niihin kyllä ole osaa eikä arpaa! Sitä kyllä toivon, että mahdollisimman monet vainotut kristityt pakolaisetkin Suomeen onnistuvat pääsemään ja täällä löytävät lämpimän yhteisön seurakunnista. Silti on oikein, ettei uskontoa kysellä ihmiseltä, joka on avun tarpeessa. 

Oman maan tilanteessa palkkojen leikkaaminen pienituloisilta ei välttämättä auta mitään mutta aiheuttaa katkeruutta. Kaikesta on säästettävä, kun palkka ei riitä edes perusmenoihin. Eikö se aiheuta maan taloudessa entistä tukalamman tilanteen, kun ei ihmisillä ole varaa ostaa tavaroita ja palveluja? Mitä meille tulee rahaa, jos emme enää valmista täällä juuri mitöön vaan olemme siirtäneet lähes kaikkien alojen tuotannon halvempiin maihin? Kuka maksaa ideoista ja innovaatioista, jos maailmanrauha on uhattuna ja miljooonat ihmiset vaeltavat kotiseuduiltaan muualle? Ilmastonmuutoksetn takia on odotettavissa paljon suurempia väestöjen siirtymisiä lähivuosina ja vuosikymmeninä, kun laajat alueet Afrikassa ja Aasiassa tulevat asuinkelvottomiksi. Taistelu juomavedestä ja elintilasta voi koitua kohtalokkaaksi. 

Millähän mielellä me muistelemme näitä 2000-luvun ensimmäisiä vuosikymmeninä parinkymmenen vuoden kuluttua, jos saamme elää niin pitkään? "Emme ymmärtäneet, miten hyvin asiat vielä silloin olivat?" "Kunpa silloin olisimme ymmärtäneet toimia toisin..."