Pääsiäisenä oli kivaa. Vietimme juhlapyhät valloittavien veljenpoikien seurassa ulkoillen, lumikenkäillen, leikkien, pelaillen, pashaa tehden, merkkipäiviä juhlien. Oli todella hauskaa ja mukavaa. Aurinkokin paistoi ja yöllä täysikuu kumotti niin kuin asiaan kuuluu. Tähtiä oli paljon enemmän kuin kaupunkitaivaalla.  

Pääsiäisen sanoma sen sijaan ei vielä ole kolahtanut. TV:tä ei kyläpaikassa ollut eikä radiokaan kuuloetäisyydellä, joten jumalanpalveluksia ei ollut mahdollista kuunnella. Paikallinen jumis olisi ollut klo 13, jolloin oli sopivin ulkoiluaika. Kiirastorstaina ja pitkäperjantaina kävin omassa kotikirkossa ennen reissuun lähtöämme, joten niiden päivien tunnelmat tuli aistittua. Toisaalta olen usein ennenkin pettynyt luterilaisiin pääsiäisjumalanpalveluksiin, ne kun ovat niin aneemisia ja ponnettomia. Virretkin ovat säveleltään tylsiä lukuun ottamatta ihanaa "Aurinkomme ylös nousi" -virttä, josta oikeasti aistii riemukasta ylösnousemususkoa sekä sanoissa että sävelessä. Olenkin monena vuonna kuunnellut tai katsellut ortodoksista pääsiäisyön palvelusta, kerran osallistunutkin, sillä se on jotenkin iloisempi. Pääsiäisen viesti on sentään mullistava ja iloinen: "Ei hän ole täällä. Hän on noussut ylös."

Tänä vuonna siis jäi kirkollinen osuus väliin, ja siksi tänään kuuntelin pääsiäisaamun radiojumalanpalveluksen netistä heti kun se tuli Yle Arenaan. Vaan eipä tuo puhutellut. Onneksi ei ole kyse tunnelmista eikä tunteista. Kristus nousi kuolleista - totisesti nousi - tuntuipa minusta joltakin tai ei.  

 

Aurinkomme ylösnousi, paistaa voittovuorella.

Lämmin valo sieltä loistaa, surut, murheet hajottaa.

Kokoontukaa, taivaan linnut, suvi-ilmaan puhtaaseen.

Visertäkää, pienet leivot, viinipuussa tuoreessa.

Virsi 105:1

 

Toukomettiset ovat käyskennelleet pihassamme jo useita viikkoja. Sulaneella sydämellä ne kai laulelevat. Eiköhän siis ennen pitkää myös epäilysten alta nouse köyhä sielu kiittämäään...