Uusi arki etätyöläisenä ja Uudellemaalle saarrettuna on alkanut soljua omassa uomassaan. Terveitä olemme edelleen niin kuin koko lähipiirimme. Työ sujuu etäyhteyksien kautta ja - varsinkin - oppilaiden tuotoksia tarkistaen. Sitä hommaa riittää niin paljon, että päivät venyvät väkisin kymmentuntisiksi, ja siltikin koko ajan paljon tekemättä. Tänään pitäisi vielä tehdä suunnitelmat huomenna aloittavien kahden yläkouluryhmän ensimmäisille tunneille, skannata koeteksti ja muuntaa sen kysymykset Forms-muotoon kuudesluokkalaisille. Muuta en aio, vaikka pitäisi. Täytyy otttaa aikaa omiin hommiin, koska muuten uupuu totaalisesti.

Koronatilanne vaikuttaa Suomessa hiukan paremmalta kuin Ruotsissa tällä hetkellä, johtuen ehkä juuri siitä, että täällä koulut suljettiin ja ihmisiä kehotettiin välttämään toistensa seuraa. Loput ravintolatkin saataneen viikonlopun kuluessa kiinni, kunhan kaikki muotoseikat lakipykälistä on saatu kuntoon. Ruotsissa koulut ovat edelleen auki ja ravintolat samoin, mutta sielläkin harkitaan laumaimmuniteettiteorian hylkäämistä ja siirtymistä Suomen tielle. Ruotsissa on kuollut jo yli 200 potilasta, Suomessa tähän päivään mennessä 19. (Heistä yksi oli ystäväni ystävä.)

Italiassa ja Espanjassa tilanne on tosi paha. Ruumishuoneet ovat täynnä, hautajaisia ei saa pitää, jokainen tuntee jonkun kuolleen. Yhdysvalloissa sanotaan olevan vielä vaikeampaa, ja siellä on epidemia vasta alkamassa. Presidentti vähätteli pitkään eikä ilmeisesti päästy torjuntatoimiin ajoissa. Nyt maan johtokin myöntää, että tilanne on katastrofaalinen. Ja koska Obaman terveydenhoitouudistus peruttiin, huomattava osa väestöstä on vailla minkäänlaista terveydenhoitoa. Kun talous sakkaa, tulee lomautuksia ja irtisanomisia yhä enemmän, ja yhä useammat ihmiset perheineen joutuvat terveydenhoitojärjestelmän ulkopuolelle. Onpahan ollut hiljaista presidentinvaalikampanjankin suunnalla.  

Koko maailma on joutunut yhteisen uhan alle. Sodat jatkuvat, mutta samaan aikaan on näkymättömämpi lisävaara leijumassa ympärillä. Nykyajan rutto, josta ei tiedä, missä se liikkuu, mutta kaikkialla se kaataa ihmisiä. Valtioiden johtajatkaan eivät ole suojassa virustartunnalta. Kukaan ei tiedä, mitä tästä kaikesta seuraa maailman taloudelliselle ja poliittiselle tilanteelle.

Mitä voi tässä tilanteessa tehdä? Pestä käsiä, välttää muiden ihmisten tapaamista, pysytellä kotona, elää terveellisesti... Odottaaa, mitä tuleman pitää. Onko niin, että rajoituksia lievennetään, kunhan on taas riittävästi hengityskoneita vapaana ja loput väestä voivat sairastua? Toivotaanko, että siihen mennessä on keksitty, mikä lääke voisi tehota? Tämän aamun lehdestä luin, että vanha malarialääke, jota äidilleni aikanaan määrättiin nivelrikkoon, saattaisikin tehota koronaviukseen. Jospa niin olisi, niin hyvä, sillä vanha lääke on aina turvallisempi kuin uusi -  sivuvaikutukset tunnetaan ja annostus osataan määrätä oikein.

Inhimillisiä tragedioita on tulossa, vaikka ei koronaan sairastuisikaan. Monelta on mennyt toimeentulo lomautusten ja irtisanomisten takia. Suomalaiset ovat kuulemma velkaantuneet hurjalla tavalla, erityisesti ottamalla kulutusluottoja, joiden takaisin maksaminen sattaa käydä mahdottomaksi. Korkeat korotkin juoksevat koko ajan lisäten piinaa. Kolmen kuukauden puskuri, joka kehotetaan pitämään varalla, puuttuu kuulemma monelta. Tähän kun lisätään ne perheet, joissa rahat menevät alkoholiin, joka samalla vie kotirauhan ja ehkä turvallisuudenkin, miten niissä oloissa lapset voisivat rauhassa keskittyä etäkouluun? 

Helppo on täällä ihmetellä velattoman, työssä käyvän ihmisen, jolla kotona mahtuu hyvin olemaan, joka voi rauhassa elellä ja jolla ei ole koskaan tekemisen puutetta. Kuinka kauan jaksaa yksiöön ahtautunut lapsiperhe tai mielenterveysongelmien kanssa kamppaileva yksinäinen? Kunpa naapurit huomaisivat ja voisivat jotenkin auttaa. Hienoa on, etttä ainakin joissakin taloissa on yhteisöllisyyteen herätty ja aputarjouksia kiinnitelty porraskäytäviin.

Onneksi Suomessa saa mennä ulos. Raikkaassa ilmassa kävely ja auringonpaiste keventävät mieltä. Vielä kun metsään pääsisi. Viikonloppuna, jos sää suosii, aion lähteä pitemmälle kävelylle, jotta pääsisin oikeaan metsään asti. Kotitalon takana oleva metsikkö ei riitä verenpainen alentamiseen. Vastaantulijoita täytyy vähän varoa, ettemme osu liian lähelle toisiamme. Jos toinen kävelee myötätuulessa, pidättelen hiukan hengitystäni, kun osun hänen kohdalleen, mikäli ohitus on ihan läheltä. Ulkoilijoita kyllä on paljon, ja sehän on vain hyvä asia, että kunto pysyy jonkinlaisena. Minulle se on elinehto, sillä selkäni ja niskani ovat tosi kipeitä tästä kokopäiväisestä istumisesta tietokoneen ääressä. Normaalioloissa tulee liikuttua vähän väliä, ja oppilaillekin voi vetää taukojumpan, jos alkaa puuduttaa. Nyt pitäisi muistaa elää niin kuin opettaa: nousta venyttelemään säännöllisin väliajoin. Sitä on vain vaikea muistaa, kun kiireesti tekee töitä. Kolme tuntia hurahtaa huomaamatta.

Tämä vuosi tulee jäämään mieleen, jos saa elää tämän jälkeen.