Sydäntä raastaa, kun lukee uutisia vanhustenhoidon tasosta Suomessa. Rikas maa, jolla ei ole halua hoitaa arvokkaimpia kansalaisiaan kunnolla! Kauniita sanoja kyllä lausutaan siellä ja täällä, mutta oikeasti sairaita vanhuksia pidetään kulueränä, jota pyritään hoitamaan mahdollisimman halvalla. Kodikkaat pienet hoitopaikat on myyty monikansallisille, voittoa tavoitteleville yrityksille, joiden tarkoituksena on tahkota rahaa johtajilleen ja omistajilleen. Miten me kehtaamme? 

Suomen maine levinnee näiden kohujen myötä rajojen ulkopuolellekin. Sivistysvaltiot käyttävät vanhusten hoivaan huomattavasti enemmän rahaa kuin arvojen suhteen kehitysmaa Suomi. Monessa maassa tavoitteena on se, että vanhuksilla olisi hyvä olla elämänsä loppuun asti. Meillä mietitään, miten vanhukset pienimmällä panostuksella saadaan pysymään hengissä. Ne hoitajat, joille hyvä, yksilön huomioiva hoito on kunnia-asia, vaihtavat alaa, kun eivät pysty olemaan osa keinottelua hoidettavien terveydellä. Jäävätkö vain ne, jotka eivät välitä?

Olen iloinen siitä, että äitini on nyt kivassa ryhmäkodissa. Ei sielläkään ulkoilua tai viriketoimintaa juurikaan ole, vaikka sitä luvattiin. On kuitenkin sellainen olo, että äidistä pidetään hyvää huolta. 

Aiemmin äiti oli tehostetun palveluasumisen paikassa. Se oli suomalaisen ketjun omistama mutta on sittemmin myyty monikansalliselle yhtiölle. Hoidettavat asuivat pitkillä käytävillä omissa asunnoissaan. Ruokasali oli eri kerroksessa, ja sinne piti osata mennä oikeaan aikaan. Hoitajat kävivät huikkaamassa oveltä, että nyt syömään. Äiti koki olonsa hyvin yksinäiseksi. Hän olisi toivonut, että joku olisi joskus käynyt juttelemassa hänen kanssaan. Kun ehdotin hoitajille, että joku juttelisi äidin kanssa päivittäin vaikkapa viisi minuuttia, minulle sanottiin, ettei sellaiseen ole aikaa. Hoitajilla oli aina kiire, ja vaihtuvuus oli suurta. Eräs työpaikkaa vaihtava hoitaja kertoi, että vakinaisista oli useampi irtisanoutunut. Hän totesi, että työvuorot olivat niin hankalia, ettei kukaan jaksanut. Opiskelijoita käytettiin paljon. Onneksi sain äidin vaihdettua toisenlaiseen paikkaan. 

Toivon hartaasti, ettei äidin nykyistä hoivakotia nielaise mikään suuryritys, vaan se saa jatkaa laadukkasta toimintaansa. Toivon myös, että nykyisistä skandaaleista opitaan se, että rahaa tarvitaan nimenomaan työvoiman palkkaamiseen, eikä siitä voi säästää. Hoitajat hoitamaan, avustavaa henkilökuntaa pyykkäämään, siivosmaan jne. Hoiva-ala takaisin suomalaisiin käsiin. Kuntapäättäjät, suosikaa paikallisia pieniä toimijoita! Osoittakaa riittävästi rahaa hoivaan!