Kuuntelin tänään pitkästä aikaa radiosta aamuhartauden. Arkena en yleensä ole hartausaikaan radion äärelläkään, mutta silloin kun sattumoisin olen, tulen yleensä vain vihaiseksi. Odotan hartautta, mutta useimmiten kuulenkin kotiäitien arkivalituksia, runollisia luontokuvauksia tai muita lätinöitä, joita tulee radiokanavilta muutenkin. Tänään oli toisin, oikea hartaus! Ihan mykistyin kuunnellessani rovasti Antero Honkkilan puhetta ensin Tuonelan portista ja sen johdattelemana elämän keskeisistä kysymyksistä. Wau. Lopuksi vielä veisattiin erästä lempivirsistäni: On Kristus kirkon Herra. Olipa todella puhuttelevaa, ylentävää, virvoittavaa... Tuntui kuin päivään olisi saanut lisää voimia ja ymmärrystä. Tällaista lisää! Kiitos, Antero Honkkila ja Isä Taivainen!