Hesarin kuukausiliitteessä oli monta mielenkiintoista juttua. Yksi käsitteli kirjailijoiden kirjastoapurahoja. Kävi ilmi, että nimestä huolimatta asialla ei ole mitään tekemistä kirjastojen kanssa. Sitä jaetaan hulppeita summia, mutta tarkoitus olisi mahdollistaa luova työ. Käytännössä kaikki suurimpienkaan apurahojen saajat eivät ole julkaisseet juuri mitään. Jotkut ovat saaneet sen vuosittain, eräskin runoilija tällä vuosituhannella yli 90 000 euroa, vaikka on kirjoittanut vain yhden runokirjan. Mitä härskimpiä summia anoo, sitä enemmän saa. Artikkelissa oli lista suurimmista summista ja selvitys siitä, mitä nämä kirjailijat olivat julkaisseet.

Kun järjestelmän ongelmat oli havaittu - ja se, etteivät korvaukset mitenkään littyneet kirjaston lainausmääriin tms. - vaadittiin korjausta asiaan. Sitä ei kuitenkaan syystä tai toisesta voitu tehdä, joten luotiin rinnalle uusi järjestelmä: lainauskorvaus. Sitä sitten annetaan sen mukaan, miten kirjailijan kirjoja kirjastoista lainataan.  Suomessa kirjailija saa 3,5 senttiä jokaisesta lainasta. Minimitilitys on 20 euroa vuodessa. (Iloitsin heti siitä, että minulla on paraikaakin pino runokirjoja lainassa. Ne kun eivät ole eniten lainattujen joukossa.) Norjalainen kirjailija muuten saa 63 senttiä joka lainasta.

Kuukausiliitteessä oli paljonpuhuvat luettelot mm. eniten kirjastoapurahoja saaneista sekä HelMetin mukaan eniten lainatuista kaunokirjailijoista ja vähiten lainatuista yksittäisistä kirjoista. Mielenkiintoista!   

Mitä sitten pitäisi tehdä? Näin maallikkona tuntui hyvältä lukea toisaalta lehdestä kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen lupaus, että järjestelmää kehitetään. Taitaa todella olla aika. Varmasti hyvä uudistus olisi myös se, että kaikkein hyvätuloisimmat kirjailijat eivät voisi edes anoa kirjastoapurahaa. Fiksuimmat eivät anokaan. Kriteerien pitäsi myös olla yksiselitteisiä. Lainauskorvaukset taas kuulostavat minusta oikeudenmukaisilta: mitä enemmän lainataan, sitä enemmän kilahtaa myös korvauksia tilille. Parasta kai kirjailijoiden kannalta olisi, että kirjoja ostettaisiin paljon. 

***

Sinänsä ihmeellistä ja kunnioitettavaa, että kirjailijat jaksavat kirjoittaa, vaikka taloudellinen hyöty useimmilla on tosi pieni. Suomessa ilmeisesti vain muutama kirjailija oikeasti elää pelkästään kirjojen kirjoittamisella. Apurahat varmasti ovat tarpeen, kunhan vain jakoperusteet ovat oikeudenmukaisia ja läpinäkyviä. Ei voi kuin ihailla, kun löytää upeita, puhuttelevia, taitavasti kirjoitettuja, elämyksellisiä kirjoja. Kiitos mahtavista lukuhetkistä, kirjailijat!