Viikonloppuna tuli harrastettua kulttuuria oikein kunnolla. Ei haitannut, että sää oli pääasiassa viileä ja pilvinen.

Perjantaina tutustuttiin Mäntän kuvataideviikkojen näyttelyyn Pekilo-nimisessä paikassa. Nykytaidenäyttelyn yleisaiheena oli Kunnioita isääni ja äitiäsi. Näyttely oli hyvin monipuolinen ja jotkut töistä saivat aikaan uusia ajatuksia ja oivalluksia. Mäntässä käytiin myös torilla ja Myllyrannassa, ja sen jälkeen Vilppulassa Vilpun Vintillä. ostamassa mm. spelttiä tai talkkunaa. 

Tänään käytiin ensin mökkipaikkakunnan omassa taidenäyttelyssä, joka oli esillä vanhan maalaistalon pihapiirissä. Todella viehättävää. Ystävällinen isäntäväki esitteli niin näyttelyä kuin maalaistalon pihapiirin rakennuksiakin. Sieltä kiidettiin taas Mänttään, jossa perehdyttiin ensin Gustaf-museossa metsästykseen suomalaisten harrastuksena ja sitten Gösta-museossa Joenniemen kartanossa Metsä-aiheiseen taidenäyttelyyn sekä Göstan omiin aarteisiin. Erittäin kiinnostavaa. Kuulimme samalla myös hiukan torvisoittoa, sillä museon rappusilla soitti juuri tehtaan torvisoittokunta. Mahtavaa! 

Eilen taiteen välipäivänä shoppailtiin Virroilla (Virtailla, sanovat kai paikalliset)  ja tutustuttiin Perinnekylään. Ostin sieltä kauniin väriset villasukat. 

Käyn aika harvoin taidenäyttelyissä - lähinnä siksi, ettei tule lähdettyä. En myöskään tunne taidetta hyvin eivätkä kuvataiteet ole muutenkaan minun alaani. Nautin silti kovasti tämän viikonlopun kokemuksista. On ihanaa kulkea hiljakseen, omaa vauhtia teoksen luota toisen luo ja antaa ajatusten liitää. Jotkut teokset puhuttelevat, jotkut eivät. Jotkut herättävät negatiivisia reaktioita. Pekilon näyttelyssä eniten taisivat puhutella virolaisten taiteilijoiden työt. Osassa taideteoksia oli paljin sanallista osuutta, esim. videoteoksissa ja kirjeissä. Ne puhuttelivat myös sanataiteena.

Huomasin, miten törkeää oli kulkea hiljaa ja antaa teosten puhutella. Niin tekivät muutkin katsojat paitsi kaksi keski-ikäistä rouvaa, jotka keskustelivat koko ajan keskenään ja selittivät sekä taidetulkintojaan että muitakin asioitaan. Onneksi tila oli suuri, joten heitä saattoi vältellä. Mietin, olenko kenties itsekin joskus häirinnyt pulinallani muiden taide-elämyksiä.

Navetan näyttelyssä tilanne oli toinen, sillä veljenpojat osuivat sinne samaan aikaan, ja heidän mielenkiintonsa kohdistu enemmänkin navetan osiin ja vempaimiin. Saimme myös erikoisluvan kurkistaa kaikkien suljettujen ovien taakse, ja niinpä pääsimme mm. navetan vinnille ja aittoihin. Se oli hyvin jännittävää! Pidin myös taiteesta. Siellä oli akvarelleja, öljyvärimaalauksia, veistoksia, valokuvia... Monenlaista. (Joitakin perisuomalaisia maisemia olisin kelpuuttanut myös omalle seinälleni. - Niin, sivumennen sanoen myös joitakin Serlachiuksen kokoelmista... esim. erään Schjerfbeckin, pari Collinia ja Gallen-Kallelaa ...)

On tosi hauskaa, että kesisin on kiinnostavia näyttelyitä kiinnostavissa paikoissa. Lomalla on aikaa ja oikea mielentila niihin tutustumiseen. Toki talvellakin on syytä järjestää kaikenlaista, mutta on eri asia yrittää jaksaa kiireisen työpäivän jälkeen raahautua Ateneumiin tai muihin museoihin ja jaksaa vielä katsella ja omaksuakin jotakin. Näin hyvin levänneenä lomalaisena oli paras mahdollinen hetki taiteesta nauttimiseen.  

***

Istun paraikaa saunan kuistilla ja katselen välillä tyyntä järveä. Rannan korkeaan mäntyyn lehahtihe taas isohko lintu niin kuin eilen ja toissa iltanakin. Harmi, että juuri tällä kertaa jäi kiikari kotiin.  En nimittäin ole onnistunut tunnistamaan lintua. Eilen niitä itse asiassa oli kaksi. Koko on kyyhkysen luokkaa, mutta linnulla ei ole ainakaan sepelkyyhkyn valkeaa kaularengasta. Se on alapuolelta katsoen harmaa, hyvin pieni pää ja pitkähkö pyrstö, jota se keikuttaa. Mikähän se voisi olla? Se ei ole sorsa, lokki eikä kuovi, joita täällä näkee usein. Millainen lintu mahtaa olla pyy?