Sain eilen kotipihaan töistä palatessani lämpimimmän vastaanoton ikinä. Pelle Svanslös odotteli patiolla. Kun astuin portista, se havahtui ja nousi seisomaan. Kutsuessani sitä se tuli viivana luokseni ja alkoi naukua: Miauu, miauu, miau!  Sen lisäksi se kiehnäsi ympärilläni, puski jalkojani ja yritti kiivetä syliini! Taisi olla nälkäinen! Selitin sille, että emme aio ruveta sitä ruokkimaaan ja että olisi paras palata kotiin, mutta kattia kanssa se mitään uskonut. Nauuu. 

Menin ovelle, mutta se oli nopea ja notkea: yhtäkkiä se seisoi jo edessäni ovenraossa. Kehotin sitä hiukan siirtymään ja huikkasin ovenraosta Armaalleni, että kannattaisi tulla katsomaan. Hän tuli ja hämmästyi kissan tykötekemistä, kun se aiemmin on vaikuttanut pikemminkin aralta otukselta.

Yritin selvittää Pellen oikeaa nimeä kaulassa olevasta nauhasta, mutta siinä taisikin olla vain puhelinnumero. En saaanut sitä kuitenkaan muistiin. Jätimme kissan ulos ja menimme sisään keittelemään kahvia. Kissa jäi pihalle, etsi aurinkoisen paikan ja asettui nukkumaan. Välillä se vaihtoi paikkaa - auringon käännyttyä - aidan vieressä olevan tiilikasan päälle. Siinä nukuttikin makeasti ja pitkään. 

Tänään katselin töistä tultuani pihalle. Ensin ei näkynyt kissasta vilaustakaan, mutta sitten alkoi tapahtua. Pihalle marni toinen kissa, joka oli jokseenkin samanvärinen kuin Pelle mutta jolla oli pitkä kapea häntä. Arkadian Ulla? Tämä kisu tutkaili aidanalustoja ja kasvimaan multaa. Ja sitten, kas kummaa, saapui myöskin Pelle paikalle. Se tassutteli patiolle, jossa se vaani toista kissaa hetken aikaa. Toinen poistui sitten portin alta, ja pikku tuumailun jälkeen Pelle suunnisti perässä. Lienevätkö sukua keskenään tai saman talon katteja? Meidän pihan ne ilmeisesti joka tapauksessa laskevat kuuluvaksi omaan etupiiriinsä.