Lähdimme eilen maalle poimimaan mustikoita. Metsä on tuttu ja kiva: kun ryteiköstä pääsee läpi ja nousee jyrkän rinteen ylös, tulee valoisaan, aukeaan mäntyvaltaiseen metsään, jossa mustikat viihtyvät erinomaisesti. On nautinto poimia marjoja omaa vauhtia hiljaisessa metsässä, jossa yleensä kuuluu vain hyönteisten surinaa ja honkien huminaa. Saa antaa ajatusten virrata vapaasti, ajatella kaikkea ja ei mitään.

Sitten kävi köpelösti. Rouhaisin reippaasti marjoja poimurillani, ja siinä samassa tunsin voimakkaan kivun ranteessani. Ensin luulin käärmeen purreen, mutta sitten tajusinkin olevani parinkymmenen kiukkuisen ampiaisen ympäröimä! Poistuin liukkaasti kauemmas - poimuri jäi mättäälle - ja vain yksi ampiainen lähti seuraamaan. Onneksi sekin pian uskoi minun olevan matkalla muualle. 

Ranteessani oli nyt kivistävä pikku reikä, jonka ympäristö alkoi turvota. Soitin Armaalleni, joka oli vähän kauempana, ja kerroin lähteväni talolle etsimään lääkettä. Enhän allergisena tiennyt, millainen reaktio oli tulossa.

Kymmenen minuutin kuluttua olin laskeutunut jyrkänteen alle ja päässyt ryteikön läpi. Löysin lääkekaapista Ampikyy--pakkauksen ja nielaisin kaikki pillerit. Sitten odottelemaan. Ranteessa oli jo iso punainen turvotusalue, joka oli hyvin arka. Kurkkukin vähän tuntui oudolta mutta ei kuitenkaan turpoavalta. Puolisen tuntia istuskelin. Sitten kipu loppui ja turvotus alkoi hellittää. Siirryin pihalle puhdistamaan siihen mennessä keräämiäni marjoja. Toisen puolituntisen jälkeen olinkin valmis palaamaan metsään. Mustikat ja honkien humina kutsuivat!

Pari tuntia vielä poimimme. Nautin luonnossa olemisesta, mutta suhtauduin pörriäisiin varovaisemmin kuin aiemmin. En huitonut. Sitten alkoi selkä olla aivan liian kipeä ja aurinkokin matalalla. Tulimme pois ja lähdimme kotiin. Siellä puhdistin mustikkani, vaikka menikin puoleenyöhön. Aamulla vein osan marjoista iäkkäälle naapurille ja Armaani vei osan omistaan toiselle naapurille. Jaettu ilo jne.

On ihanaa, että voi päästä metsään. Olen kiitollinen vanhemmilleni, että meitä on viety marjaan, sieneen ja muutenkin liikkumaan luonnossa. Käy sääliksi sellaisia ihmisiä, joille metsä on pelottava tai inhottava paikka. Heiltä jää jotakin käsittämättömän hienoa kokematta.