En nykyisin juurikaan jaksa enää lukea Kotimaa24:n keskusteluja. Ne eivät ole kiinnostavia, ja niissä tunnutaan vain ärsyilevän toisille milloin mistäkin. Rekisteröitymis- ja nimipakon jälkeen porukka vakiintui samaksi lähinnä varttuneiden herrojen keskusteluklubiksi, jossa jaksetaan taittaa peistä samoista ikuisuuskysymyksistä. (Tässä kohtaa sopisi laatuun, että ikuisuuskysymykset edes koskisivat vaikkapa taivasasioita, mutta ehei, eniten innostusta herättävät homous ja naispappeus…)
 
Sen sijaan itse  Kotimaa-lehti on viime aikoina ollut tosi kiinnostava ja ajatuksia herättävä. Lukemiseen tahtoo mennä ihan liikaakin aikaa, kun tulee syvennytyksi asiaan ja usein jäädyksi pohdiskelemaan.
 
Tämän viikon Kotimaassakin oli ensin Kari Kuulan haastattelu koskien hänen uutta kirjaansa Kotona kristinuskossa. Ostin sen Armaalleni synttärilahjaksi ja odotan lukuvuoroa hänen jälkeensä. Sitten herätti huomioni juttu suomalaisten uskonnollisuuden tutkimisesta ja tulosten tulkinnasta. Se liittyy  johonkin kirkon nelivuotiskertomukseen, ja siitä on keskusteltu muissakin medioissa. Olen itse jo pitkään mielessäni ihmetellyt, miten vähän kirkossa ymmärretään ihmisten asenteista kirkkoa ja uskonasioita kohtaan. On kuin kirkolla olisi silmälaput ja se pysyttelisi omissa käsityksissään ulkomaailmasta välittämättä.
 
Seuraavat koskettavat jutut olivat mielipidesivulla. Kaksi kirkkoherraa ihmetteli Kipan (Kirkon palvelukeskus – enpä ole moisesta ennen kuullutkaan) toimintaa. Toinen sitä, kuinka koulutuspäivillä ei edes virttä veisattu saati sitten hartauksia pidetty, toinen sitä, kuinka kirkkoherrojenkin aika nykyisin menee sähköisissä paperitöissä eikä varsinaisessa tehtävässä. Jälkimmäinen ongelma on tullut tutuksi kaikille asiantuntija-ammateissa toimiville. Tietotekniikka on tuonut paljon tyhmää rutiinihommaa ja byrokratiaa kuormittamaan työpäiviä. Toisen kirkkoherran huoli on mielestäni peruskysymys seurakunnan toiminnassa yleensäkin. Rukoillaanko seurakunnissa työntekijöiden kesken? Entä seurakuntalaisten kanssa? Vai onko rukoukselle käynyt niin kuin lasten iltarukouksille: niitä pidetään niin intiimeinä asioina, etteivät vanhemmat tohdi niistä lapsilleen puhuakaan…
Uskotaanko rukouksia kuulevaan Kirkon Herraan? Olen varma, että edellisen seurakuntani kodikas ilmapiiri ja jumalanpalveluselämä perustuivat sille, että työntekijät tekivät työtään yhdessä(kin) rukoillen.
 
Mielipidepalstalle kirjoitti myös kanssani hyvin samaa mieltä oleva rovasti. Hän kertoi kääntävänsä radiotaan kovemmalle, kun Sadinmaan aamuhartaus alkaa. Niin teen minäkin, jos kotona satun olemaan. On hienoa, että joku uskaltaa nykykirkossa  käyttää profeetallista, vanhatestamentillista ääntä. Onko suorasanaisuudesta ärtyneillä huono omatunto, vai miksi Sadinmaa pitäisi heidän mielestään vaientaa?
 
Seuraavan aukeaman Kotimaasta esiin käännettyäni ihan ilostuin: Körttien lyhyt historia! Mielenkiintoista. Vaikka olenkin sitä koulukuntaa tai ikäluokkaa, että pidän parempana nimitystä körttiläinen kuin körtti (joka tarkoittaa miesten västin takahalkiota), oli erittäin kiinnostavaa ja jopa muistoja herättävää katsella vanhoja herättäjäjuhlakuvia ja lukea historiaa. Omat juhlamuistoni alkavat vuodesta 1974, vaikka tiettävästi olen ollut juhlilla ensimmäisen kerran jo Saarijärvellä 1970. Herännäisyydessä on yhtä ja toista mietityttävää, mutta yhtä kaikki Siionin virsiä on päästävä veisaamaan silloin tällöin. Niissä sielu lepää ja virvoittuu, jos moinen termi sallitaan.
 
Sari Roman-Lagerspetzin kolumnin kirkon brändistä silmäilin läpi. Moniäänisyyden hyväksyminen on tärkeää - no niin on, mutta miksi kirjoittaja itse on tullut tunnetuksi kiivailustaan tiettyjä lähetysjärjestöjä ja kristinuskon perinteen tulkintatapoja vastaan? Eikö moniäänisyyteen kuulu myös erilaisuuden sietäminen?
 
Matti Rag Paanasen haastattelun luin kokonaan. Muistan, kuinka raskas isku hänelle oli tyttären menettäminen. Tietysti kenelle tahansa, mutta hän taisi silloinkin antaa haastatteluja, kun minäkin hänen kohtalostaan tiedän. Koskaan en ole häntä tavannut.
 
Finlandia Junior –kirjojen esittelyjä vilkaisin – niistä olen lukenut jo Hesarista. Kotimaa-lehden sivulla 24 uuvahdin ja päätin jättää loppulehden odottamaan sopivaa hetkeä. Yliannos ei houkuttele, mutta mielelläni palaan lehden ääreen myöhemmin.
 
** **
 
Tuntuipa mukavalta naputella tänne lehteä lukiessa mieleen singahtaneita ajatuksia. Siinäpä olisi aihe kirkolliselle keskustelupiirille: ajankohtaisaiheita Kotimaasta poimittuina. Toivottavasti joku mahdollinen virtuaalikeskustelija tarttuu johonkin aiheeseen ja jatkaa pohdiskelua täällä.