Hellettä on jatkunut useita päiviä. Nyt alkaa hiukan rasittaa, kun ei saa nukuttua tarpeeksi. Eilen oli sisälämpötilakin 30 astetta (ulkona 32), mutta yöksi saatiin makuuhuone taas viilennettyä ilmastointilaitteella. Se pitää niin kovaa ääntä ja puhaltaa tosi kylmää ilmaa, ettei sitä voi pitää jatkuvasti päällä vaan jonkin aikaa ennen nukkumaan käyntiä. Nukahdin puoli kahden maissa, jolloin lämpötila makuuhuoneessa oli mukavat 23 astetta, mutta heräsin 5.45, jolloin makuuhuoneessa oli taas jo 28˚C. Uusi ilmanvaihtoventtiili, joka asennettiin pari päivää sitten makuuhuoneen seinään, raikasti mukavasti ilmaa, mutta kuuma tuli silti.

Nousin pois, kun ei nukkumisesta tullut mitään. Nyt istun terassilla, jossa on juuri nyt 23 astetta, kunnes aurinko kääntyy paistamaan suoraan kohti. Harmi, ettei tässä mahdu nukkumaan. Niinpä istun keinussa ja katselen ihanaa aamua. Äsken mustarastas ilmestyi hyppelemään kirsikkapuun alle. Yhtäkkiä se nykäisi nurmikosta pitkän kastemadon ja popsi suuhunsa. Sitten se vetäisi esiin toisen ja söi siitäkin ainakin puolet. Varhainen lintu siis löytää madon, kyllä kansa tietää.

Ilma tuoksuu raikkaalle. Jokin lintu, jota en vieläkään tunnista, visertelee iloisesti. Kauempaa kuuluu pajulinnun haikea säe. Nyt kuuluu ihmisääniäkin. En siis ole ainoa varhainen kukkuja. Ja nyt käynnisti jo naapurikin autonsa ja lähti töihin.

Hämmästelen yhä sitä, miten nopeasti kaikki tapahtuu luonnossa. Vastahan kirsikkakin kukki, ja nyt jo marjat alkavat punertaa. Omenapuussa näkyy pikku raakileita. Pensasmustikat ja viinimarjat kasvavat hurjaa vauhtia. Kukat kukoistavat hetken ja lakastuvat sitten pian. Elämä tuntuu hupenevan vääjäämättä paljon nopeammin kuin nuorempana. Silloin kesätkin olivat melkein loputtomia - vaan ehkä eivät vanhempieni mielestä silloinkaan.

Vaikka helle rasittaakin, on se niin harvinaista herkkua meille pohjoisen hytisijöille, että nautin joka hetkestä. On ihan varmaa, että jos meillä olisi koko kesä tällaista (kuten vaikkapa Roomassa), olisimme kansanluonteeltamme erilaisia. Nyt takaraivossa jyskyttää tietoisuus siitä, että tämä lämpö kestää vain hetken kuten koko kesäkin. Kohta on syksy ja joulu ja taas uusi kesä. Eino Leino laittamattomasti kuvailee asian Lapin kesässään. Toissapäivänä oli kesäpäivänseisaus, joten tänään päivä on jo hitusen lyhyempi kuin eilen.

Eihän meillä näitä pitkiä hellejaksoja ole ennen kesäkuussa ollut, sanovat meteorologit. Ilmastonmuutos aiheuttaa monenlaisia erikoisuuksia säätilaan. Kesämyrskyt, kaatosateet ja hellejaksot ovat kai tulleet jäädäkseen, samoin toisaalla suunnaton kuivuus tai vaaralliset tulvat. Ihmiskunnan on tehtävä nopeasti dramaattisia muutoksia tai tuhouduttava. Pahinta tietysti on se, että ihminen itse on tämän aiheuttanut samoin kuin lajikadon, joka uhkaa myös ihmisen olemassaoloa. Suunnattoman vaikeita asioita käsitettäväksi ja ehkä mahdottomia ratkaistavaksi. Monissa maissa johtajien energia menee tuhovoimien ylläpitämiseen ja toisten ihmisten orjuuttamiseen. Olen parastaikaa lukemassa taas yhtä teosta Pohjois-Koreasta, Kimlandiaa. Sen järkyttävän systeemin lisäksi monissa muissa maissa käydään julmaa sotaa, jossa siviilit kärsivät eniten. Sotilasjohdot eivät taida pohdiskella ilmastonmuutoksen torjumista.

Ilmastonmuutos vaatisi suurta muutosta elämäntapaan. Pitäisi luopua monista asioista, joita iso osa maapallon väestöä vasta tavoittelee. Tuleeko tapahtumaan? En usko. Ihmiskunnan parviälykään ei taida riittää yksimielisyyden saavuttamiseen ja oikeiden toimenpiteiden tekemiseen. Se on kuitenkin niin iso tehtävä, ettei sitä ratkaista hellepäivän aamuna terassin keinussa.